Kullervo

Veikkausliiga

HJK vahvisti - tässä on uusi päävalmentaja!

Julkaistu:

HJK päätti tiistaina iltapäivällä rauhoittaa kerralla seuran päävalmentajatilanteen nostattaman keskustelun.
HJK ilmoitti, että Antti Muurisen seuraajaksi jo pitkään spekuloitu Sixten Boström, 48, tulee mahtiseuran päävalmentajaksi 2+1-vuotisella sopimuksella. Muurinen jatkaa sovitusti kauden loppuun neljättä peräkkäistä mestaruutta tavoittelevan joukkueensa kanssa.

Veikkausliigassa viimeksi Jaroa, 2004, valmentanut Boström on ollut vapaana työvelvoitteista kesäkuusta asti. Hän sai silloin potkut Ruotsin pääsarjan Örebrosta. Tulevasta pestistään jo jokin aika sitten sopinut Boström on ehtinyt kulisseissa suunnitella myös ensi kauden HJK:n miehistöä sekä pelitapaa, jonka uskotaan muuttuvan radikaalistikin aktiivisempaan suuntaan.

Boströmiä pidettiin yhtenä vaihtoehtona myös toiseen merkittävään suomalaispestiin, mutta A-maajoukkueen päävalmentajuus meni edellisessä rekrytoinnissa Mixu Paatelaiselle.

Boström on HJK:n oma kasvatti ja seuran juniorihistorian lahjakkaimpia pelaajia, mutta hän edusti lopulta Klubia pääsarjassa yhteensä vain kolme kautta. A-maaotteluita Vuosaaressa kasvaneelle, nykyään Hangossa asuvalle Boströmille kertyi 14.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomenruotsalainen Boström edusti pelaajana HJK:n lisäksi Ruotsissa Häckeniä, Singaporessa Geylangia ja Suomessa Kuusysiä sekä FinnPaa. Jaron valmennuspestin (2002-04) jälkeen Boström nousi Ruotsissa erittäin arvostetuksi osaajaksi Allsvenskanin mittakaavassa pienillä budjeteilla operoivassa Örebrossa. Seuran kurssi ei tällä kaudella Boströmin irtisanomisesta kääntynyt; putoaminen on jo varmistunut.

Huippuvalmentajatutkinnon suorittanut Boström työskenteli Jaron jälkeen Palloliitossa koulutuspäällikkönä ja oli Roy Hodgsonin päävalmennustiimin tärkeä osa vastustajien tarkkailutehtävissä.

Ota kantaa

Täyttääkö Boström Muurisen saappaat?

Kyllä - jää vielä ylikin 42% Ei - vain Mourinho täyttäisi 58%
Ääniä yhteensä 2337

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    6. 6

      Politico: Trumpin vävy ja neuvonantaja Jared Kushner on käyttänyt yksityistä sähköpostitiliä hoitaessaan Valkoisen talon asioita

    7. 7

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    8. 8

      Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

    9. 9

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    10. 10

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    3. 3

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    6. Näytä lisää