Juha, Janne, Jani

Veikkausliiga

Valikko

Espoossa potkittiin kaksijakoinen liigaottelu

Julkaistu:

Veikkausliigan sarjataulukon keskikastiin lukeutuvat Honka ja MyPa junnasivat 1-1-tasatuloksen.
Kamppailussa näyttäytyi korostetusti kaksi puoliaikaa, ensin Honka isäntänä vei mutta perään joutui vietäväksi.

Hongan lujapotkuinen Antti Mäkijärvi vei kotijoukkueen 1-0-johtoon etäältä vapaapotkusta 37. minuutilla. Viime lauantaina Mäkijärvi viimeisteli osumallaan espoolaiset Suomen cup -mestareiksi, nyt varusmiehen onnistuminen ei kantanut voittoon.

- Kaksijakoinen peli. Ensimmäisellä puoliajalla tyydyttiin puolustamaan, tauolla vähän juteltiin, josko alettaisiin pelata.

- Toinen puoliaika meni justiinsa kuten halusimme. Oli iso muutos pelin sisällä, MyPan valmentaja Toni Korkeakunnas kertoi.

Jälkimmäisellä kolmevarttisella Honka osoittautui yllättävän lepsuksi, MyPa taas petrasi selkeästi. Vieraat nousivat tasoihin 81. minuutilla Ville Saxmanin maanuoliaisella.

- En tiedä mitä tapahtui, tauon jälkeen lopetettiin pelaaminen. Pelirohkeus loppui. Tosi huono esitys meiltä toisella puoliajalla.

- Ensimmäinen puoliaika oltiin aika hyviä, vähintään pisteen arvoisia. Suomen cupin finaali vaikutti ensimmäisellä puoliajalla positiivisesti, se oli meidän näköinen puoliaika, Hongan valmentaja Mika Lehkosuo kuvasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    4. 4

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. 6

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    7. 7

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    8. 8

      Vähäpukeisilla kuvillaan villinnyt maailman seksikkäin DJ kohauttaa jälleen – läpikuultava mekko tehty ohuista nauhoista

    9. 9

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    10. 10

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    3. 3

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    8. 8

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    9. 9

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    10. 10

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

    2. 2

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    3. 3

      Kelly Osbournen kiusallinen vaatemoka – mekko jumittui päälle: fanien huomio kiinnittyi johonkin aivan muuhun

    4. 4

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    5. 5

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    6. Näytä lisää