Martta

Veikkausliiga

Valikko

Hurja kanuuna yläkulmaan toi TPS:lle voiton

Julkaistu:

Jalkapalloliigan sarjataulukossa peräkkäin majailleet TPS ja Honka pelasivat maanantaina viihdyttävän liigakamppailun, jossa kotijoukkue oli koko ajan hieman niskan päällä.
TPS voitti kotonaan vain maalein 2-1, vaikka tilanteita sillä oli runsaasti.

TPS kipusi voitollaan taulukossa Hongan ja FC Lahden ohi.
Ottelun maalit syntyivät ensimmäisen puolituntisen aikana. Hongan Tim Väyrynen pääsi viemään espoolaiset johtoon jo kolmen minuutin jälkeen.

TPS:n Aleksi Ristola tasoitti 14. minuutilla, ja 30. minuutilla Juho Lähde pamautti todella komeasti yläkulmaan voittomaaliksi jääneen osuman.
Toisella puoliajalla Hongan maalivahti Tuomas Peltonen pelasti maalinsa parilla hienolla lähitorjunnalla.

- Vaikka Honka sai nopean avausmaalin, niin uskoimme omaan peliimme ja jaksoimme jauhaa maltilla. Juho Lähde on valmentajan toivepelaaja, jonka voi sijoittaa melkein mille paikalle tahansa. Nyt hän oli loistava, kehui TPS:n valmentaja Marko Rajamäki illan ratkaisijaa.

Hongan valmentaja Mika Lehkosuo myönsi, että TPS oli ottelussa parempi.

- Teimme varsinkin ensimmäisellä puoliajalla pahoja virheitä, ja pallollinen pelimme oli kadoksissa. Toinen puoliaika oli parempi, mutta sekään ei auttanut meitä parempaan tulokseen. Puolustuspeliä pitää saada paremmaksi jatkossa, Lehkosuo sanoi.

TPS-Honka 2-1 (2-1)

3. Tim Väyrynen (Macpherlin Dudu) 0-1, 14. Aleksi Ristola (Toni Kolehmainen) 1-1, 30. Juho Lähde (Jarkko Hurme) 2-1.
Erotuomari: Tony Asumaa.
Yleisöä: 3 185.

TPS: Henrik Moisander, Jani Tanska, Jarkko Hurme, Jaakko Nyberg (v), Sami Rähmönen, Petteri Pennanen, Juho Lähde (v), Dennis Okaru (76. Okwe Kennedy), Toni Kolehmainen (v), Aleksi Ristola (90. Santeri Mäkinen), Mika Ääritalo (68. Mikko Hyyrynen).

Honka: Tuomas Peltonen, Sampo Koskinen, Tapio Heikkilä, Henri Aalto, Patrick Aaltonen, Juuso Simpanen (61. Tomi Petrescu), Jussi Vasara, Duarte Tammilehto, Antti Mäkijärvi (81. Moshtagh Yaghoubi), Tim Väyrynen (v), Macpherlin Dudu (v) (84. Younnes Rahimi).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. 6

      101-vuotias nainen juoksi uuden satasen ME:n – paljasti menestyksensä salaisuuden

    7. 7

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    8. 8

      Trump puhui politiikasta partiolaisten suurjuhlassa – Suomen Partiolaiset pöyristyivät

    9. 9

      Kolmikymppinen nainen testasi 7 erilaista bikiniyläosaa – katso, mitä eri mallit saavat aikaan

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    2. 2

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    3. 3

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    4. 4

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    5. 5

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    6. 6

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    7. 7

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    8. 8

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    9. 9

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    10. 10

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Tosi-tv:stä tutut Kylie ja Kendall Jenner skandaalin keskellä – raivostunut Metallican James Hetfield sivalsi tähtösiä viiltävästi

    6. Näytä lisää