Tuukka, Touko

Veikkausliiga

Valikko

VPS:n hätäapumies luuli liigakutsua vitsiksi

Julkaistu:

Maalivahtiongelmien kanssa tuskailevan Vaasan Palloseuran ja Pietarsaaren Jaron välinen jalkapalloliigan derbyottelu päättyi 1-1 (0-1) tasapeliin.
Kotijoukkueen tasapelin takuumiehenä oli pikakomennuksella tolppien väliin hankittu maalivahti Peter Kauppi, jonka edellisestä ottelusta oli kulunut lähes vuosi.

Syynä Palloseuran maalivahtipulaan oli se, että kaksi veskaria on pelikiellossa, kolmas ehdittiin ennen pelikieltoja lainata Närpiön Kraftiin ja neljäs on sairaana.

Kauppi pelasi edellisen kerran VPS:ssa vuosia sitten, jolloin seura onnistui tiukan taiston jälkeen nousemaan liigaan.

- Alkuviikosta minulta kysyttiin, että olisinko valmis astumaan tolppien väliin. Pidin sitä hyvänä vitsinä, mutta harkittuani tarkemmin asiaa, lupauduin. Suhteellisen mukavasti homma hoituikin. Potkujen kanssa oli kuitenkin jonkin verran vaikeuksia. Huomenna on kroppa taatusti kipeä, pohdiskeli Kauppi.

Jaro pääsi johtoon, kun Kauppi torjui vain osittain ja Timo Tahvanainen pisti pallon maaliin. Tasoitus tuli Jaron hyvin pelanneen topparin Maksim Vasiljevin jalasta, ylähirren alle keskelle maalia.

VPS-Jaro 1-1 (0-1)

15. Timo Tahvanainen 0-1, 52. oma maali 1-1.
Erotuomari: Jari Järvinen.
Yleisöä: 2 867.
VPS: Peter Kauppi, Antti Uimaniemi, Liam O'Neil (v), O'Brian Woodbine, Denis Abdulahi, Jyrki Saranpää, Cheyne Fowler, Riku Heini (60. Jesper Engström), Sebastian Strandvall, Jarno Parikka (82. Kim Böling), Steven Morrissey (87. Mustafa Maki).
Jaro: Jesse Öst, Maksim Vasiljev (v), Mike Banner, Jari Sara, Ilya Vaganov, Markus Kronholm (72. Jonas Emet), Simon Skrabb (80. Tommi Haanpää), Dickson Agyeman, Mattias Wargh (63. Tillman Grove), Timo Tahvanainen, Papa Niang.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    4. 4

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    5. 5

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    6. 6

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    10. 10

      Bachelor-Tuomaksen ja Ninjan rakkaus ei kestänyt – päätyivät eroon: ”Meille tuli vahvoja erimielisyyksiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    4. 4

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    5. 5

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    6. Näytä lisää