Minja, Miisa

Veikkausliiga

Teinisensaatio iski jälleen – Klubi kalkkiviivoilla voittoon kärkiottelussa

Julkaistu:

HJK kaatoi Interin Veikkausliigan kahden ennakkosuosikin kamppailussa 2-1.
Klubin maaleista vastasivat Sebastian Mannström ja Joel Pohjanpalo. Interin osuman iski Joni Kauko.

Vauhdikkaalla avausjaksolla Klubi iski ennen kuin valtaosa katsojista oli ehtinyt istua alas. Mannström osui kymmenestä metristä tarkasti takakulmaan.

Inter ei ottelussa maalipaikoilla juhlinut. Avausjakson lisäajalla Kauko pääsi iskemään kulmapotkun jälkitilanteesta. HJK-leirissä huudettiin vapaapotkua, sillä Interin Joni Aho näytti rikkoneen samassa tilanteessa maalivahti Ville Wallénia.

- Siinä oli selkeä kontakti maalivahtiin. Tuomarin olisi pitänyt viheltää, HJK:n maalivahti Wallen kritisoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lopulta ottelun ratkaisi Klubin teinisensaatio Pohjanpalo. 17-vuotias pysyi valtaosan ottelusta hyvin Inter-puolustuksen pihdeissä, muttei loppuun saakka. Lisäaikaa oli jo pelattu tovi, kun Pohjanpalo sai hyvän tarjoilun Erfan Zeneliltä ja ampui millintarkasti rangaistusalueen ulkopuolelta ohi Magnus Bahnen.

- Onneksi kultajalka-Jolle laittoi tarkan laukauksen sisään, HJK:n valmentaja Antti Muurinen sanoi.

Tappio oli Interille kauden ensimmäinen. Inter on sarjan kärjessä yhdessä HJK:n ja MyPan kanssa. HJK:lla on yksi pelattu ottelu muita kärkiseuroja enemmän.

HJK-Inter 2-1 (1-1)

1. Sebastian Mannström 1-0, 44. Joni Kauko 1-1, 90. Joel Pohjanpalo 2-1.
Erotuomari: Dennis Antamo.
Yleisöä: 5 504.
HJK: Ville Wallén, Timi Lahti, Mathias Lindström (v), Mikko Sumusalo, Joel Perovuo (v), Sebastian Mannström (84. Robin Lod), Antti Okkonen (v), Sebastian Sorsa, Joel Pohjanpalo (v), Demba Savage (69. Erfan Zeneli), Juho Mäkelä (v, 76. Akseli Pelvas).
FC Inter: Magnus Bahne (v), Denis Antunez, Ville Nikkari, Joni Aho, Severi Paajanen, Kalle Kauppi, Joni Kauko (73. Maximiliano Asis v), Ari Nyman, Pim Bouwman, Irakli Sirbiladze, Henri Lehtonen (35. Guy Gnabouyou v).
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    2. 2

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    3. 3

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    6. 6

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    7. 7

      Balilla evakuoitu tuhansia tulivuoren purkausvaaran vuoksi – alueelle matkustanut satoja suomalaisia

    8. 8

      Vimpelin kultasankarilta tyly kuitti: "Loppui se sotkamolaisten idioottien lässytys"

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    7. 7

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    8. 8

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    9. 9

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    10. 10

      Suomen elämänlanka voisi katketa kriisitilanteessa – tämä on huonosti tunnettu uhka

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    2. 2

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    3. 3

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    4. 4

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    5. 5

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    6. Näytä lisää