Jyrki, Jyri, Jori

Veikkausliiga

Valikko

HJK:hon palannut Mäkelä maistatti yllätystuliaisia - "Vähän sitä karsastivat"

Veikkausliigan kaksinkertainen maalikuningas Juho Mäkelä palasi Australiasta pelihaluisena.
Kun Australiasta palannut Juho Mäkelä liittyi viime viikolla HJK:n harjoituksiin, oli hänellä tuliaisia mukanaan. Mäkelä tarjosi joukkuetovereilleen kuivattua kengurunlihaa.

- Vähän he sitä karsastivat. Kaikki muistaakseni kokeilivat, eikä kukaan sairaaksikaan tullut, Mäkelä kertoi.

Kengurunlihan lisäksi Mäkelä toi mukanaan rutkasti hyökkäysvoimaa. Veikkausliigan kaksinkertainen maalikuningas on omien sanojensa mukaan täydessä iskussa, vaikka viimeisestä tosipelistä on aikaa pari kuukautta.

Viime vuoden tammikuussa Sydney FC:n riveihin liittyneen hyökkääjän peliaika jäi Australiassa odotuksia pienemmäksi.

- Alku siellä oli loistava, mutta kautemme loppui jo helmikuussa ja se jäi vähän unholaan. Minulla oli sitten mahdollisuus mennä lainalle Amerikkaan, mutta valmentaja ei päästänyt.

Kun Mäkelän toinen kausi Australiassa käynnistyi syksyllä 2011, oli hän loistavassa iskussa. Peliaikaa oli luvassa, mutta kolme päivää ennen kauden avauspeliä tapahtui katastrofi.

- Etureiteni repesi laukaisuharjoituksessa. Olin kahdeksan viikkoa sivussa ja tulin takaisin marraskuussa. Kun pääsin ensimmäisen kerran kehiin, tein vaihdosta maalin, mutta en enää saanut kunnon mahdollisuutta.

Helmikuussa palkattu uusi urheilutoimenjohtaja päätti, että ilman jatkosopimusta jäävät pelaajat joutuvat antamaan tilaa seuran nuorille. Niinpä Mäkelällä ei ollut enää asiaa kentälle muissa kuin reserviotteluissa.

Mäkelä ei kuitenkaan ole katkera muistellessaan aikaansa Australiassa.

- Monelle ei tule tilaisuutta muuttaa Australiaan ja nähdä uusi maailma, hän muistuttaa.

HJK:ssa Mäkelälle on luvassa vastuuta heti, sillä seuran hyökkääjistä Berat Sadik on pitkällä sairaslomalla ja Akseli Pelvas kärsii pienestä vammasta.

Egyptiläishyökkääjä Sherif Ashrafia odotetaan Suomeen vasta ensi viikolla, sillä hänen työlupa- ja viisumiasiansa ovat kesken. Jari Litmanen kuntouttaa edelleen polveaan, eikä ole päättänyt uransa jatkosta.

- Jos saan peliaikaa, maaleja tulee varmasti. Määriä ja maalikuninkuuksia on vielä turha miettiä, Mäkelä sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    2. 2

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    4. 4

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    5. 5

      Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

    6. 6

      Poliisi tutkii: Tuntematon mies lukitsi kaksi pientä lasta kerrostalon varastoon Kuopiossa

    7. 7

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    8. 8

      TTK-finaalissa riemukas tunnelma: suomalaistähdet saapuivat kannustamaan suosikkejaan – katso kuvat!

    9. 9

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    10. 10

      Näin voit saavuttaa hyvän unirytmin kolmessa viikossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    2. 2

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    3. 3

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    6. 6

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    7. 7

      Kuusi sairaalaan rytinästä Nelostiellä – erikoinen tapahtumasarja aiheutti kolarisuman

    8. 8

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    9. 9

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    10. 10

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    2. 2

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    3. 3

      Pohjois-Korea uhkaa: ”Olemme valmiita upottamaan USA:n lentotukialuksen yhdellä iskulla”

    4. 4

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    5. 5

      Ovela Prinssi William pilaili Catherinen kustannuksella Lontoon maratonissa – herttuattaren ilme näkemisen arvoinen

    6. Näytä lisää