Merja

Veikkausliiga

Valikko

Honka musersi Jaron - Eremenko kirosi tiivistä pelirytmiä

Maalinteon kanssa alkukauden tuskaillut Honka onnistui jalkapalloliigassa makeasti päihittämällä Jaron 4-1.
Laitapelaaja Demba Savagen kahden ja hyökkääjä Dudun yhden osuman turvin isännät karkasivat Espoon Tapiolassa jo avauspuoliajalla.

Jälkimmäinen 45-minuuttinen jatkui Hongan hallinnalla, joka jalostui Ilari Äijälän viimeistelemäksi rankkarimaaliksi 70. minuutilla. Viitisen minuuttia myöhemmin Jaron Papa Niang täräytti kosmeettisen 4-1-kavennuksen myös rangaistustäplältä.

- Kolmas ottelu kuuden päivän sisään, tuoreita jalkoja puuttui. Vaikea peli meille, kun Honka oli etevä vastahyökkäyksissä ja pallonhallinnassa, Jaron vastuuvalmentaja Alexei Eremenko kuvasi.

Edellisistä kymmenestä Honka-ottelusta Jaro oli pystynyt voittoon vain kerran, reilu viisi vuotta sitten. Espoolaisjoukkue kumosi nyt vastustajansa etenkin terävällä syöttöpelillä, josta 1-0- ja 2-0-maalit olivat malliesimerkkejä Jussi Vasaran ja Rasmus Schüllerin tarjottua vapauttavat syötöt.

- Aika lähelle ottelu ratkaistiin ensimmäisellä puoliajalla. Varsinkin kun toisella Jaro ei saanut kiriä aikaiseksi, Hongan päävalmentaja Mika Lehkosuo kiteytti.
 
Honka-Jaro 4-1

Honka-Jaro 4-1 (3-0)

18. Demba Savage 1-0, 28. Macpherlin Omagbemi  Dudu (Rasmus Schüller) 2-0, 41. Savage 3-0, 70. Ilari Äijälä rp. 4-0, 76. Papa Niang rp. 4-1.

Erotuomari: Tony Asumaa.
Yleisöä: 1 722.

Honka: Tuomas Peltonen, Sampo Koskinen (60. Ilari Äijälä), Roope Heilala, Henri Aalto, Tapio Heikkilä, Rasmus Schüller (72. Juuso Simpanen), Duarte Tammilehto (v), Jussi Vasara (63. Nicholas Otaru), Macpherlin Omagbemi  Dudu, Demba Savage, Tim Väyrynen.

Jaro: Jesse Öst, Tillman Grove (v), Heikki Aho, Maxim Vasiljev, Dickson Agyeman, Patrick Byskata (69. Ilja Vaganov), Thomas Kula, Jussi Aalto (56. Simon Skrabb), Papa Niang, Giorgi Khidesheli (56. Iidle Elmi), Venance Zézé.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Tiktakista vain 13-vuotiaana julkisuuteen noussut Petra avautuu teinitähteyden nurjasta puolesta – ”Äiti, eihän mun tarvii enää lähtee?”

    6. 6

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    7. 7

      Salama osui meteorologiin kesken lähetyksen – karmiva onnettomuus tallentui videolle

    8. 8

      Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

    9. 9

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    10. 10

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    7. 7

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    8. 8

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    9. 9

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    10. 10

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    3. 3

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    4. 4

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    5. 5

      Tiktakista vain 13-vuotiaana julkisuuteen noussut Petra avautuu teinitähteyden nurjasta puolesta – ”Äiti, eihän mun tarvii enää lähtee?”

    6. Näytä lisää