Joni, Joonas, Jouni

Veikkausliiga

Valikko

Maajoukkueen entinen luottopuolustaja palaa Suomeen

Veikkausliigassa pelaava turkulainen FC Inter saa entisen maajoukkuepuolustajan alakertansa tueksi.
Inter kertoo verkkosivuillaan tehneensä loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Toni Kallion kanssa.

Kallio treenasi joukkueen mukana jo tiistaina. Seura odottelee Kalliolle vielä pelilupaa, jonka saatuaan hän on valmis edustamaan turkulaisseuraa liigakentillä.

Kallio on palloillut tällä kaudella thaimaalaisen Muangthong Unitedin väreissä. Interin verkkosivujen mukaan Kallion ja Unitedin sopimus irtisanottiin ennen Veikkausliigan siirtoikkunan umpeutumista, joten puolustaja voi saada peliluvan Interiin jo ennen elokuun alkua.

Thaimaan lisäksi Kallio on edustanut ulkomailla myös norjalaista Moldea, sveitsiläistä Young Boysia, englantilaista Fulhamia sekä Sheffield Unitedia ja norjalaista Vikingiä.

Veikkausliigassa hän on pelannut Jazzin, TPV:n ja HJK:n paidassa kaikkiaan 142 ottelua.

Kallio kuului pitkään Suomen A-maajoukkueen puolustuskalustoon. Kalliolla on vyöllään 49 A-maaottelua, joissa ulottuva peluri merkkautti kaksi maalia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      IS seuraa: Ilves kiinni voitossa, HIFK otti ohjat Turussa – Pelicansin kesäloma häämöttää

    4. 4

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    5. 5

      Mika Pohjonen tylyttää ex-puolisoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    6. 6

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    7. 7

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    8. 8

      Viranomaiset tutkivat Trumpin Floridan-matkat

    9. 9

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    10. 10

      Mystinen turma Korkeasaaressa: Laiskiaisvanhus Coco, 43, putosi puusta – ”Koko saaren väki oli asiasta ihmeissään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    9. 9

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    10. 10

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    2. 2

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    3. 3

      IS seuraa: Ilves kiinni voitossa, HIFK otti ohjat Turussa – Pelicansin kesäloma häämöttää

    4. 4

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    5. 5

      Mika Pohjonen tylyttää ex-puolisoaan Heidi Pakarista – ihmettelee erotilitystä: ”Panettelua”

    6. Näytä lisää