Signe, Varma

Valioliiga

Manchester United jyräsi West Hamin

Julkaistu:

valioliiga
Manchester United otti suvereenin voiton Old Traffordilla. Romelu Lukaku teki kaksi maalia.
Evertonista kesällä Manchester Unitediin siirtynyt Romelu Lukaku teki kaksi maalia ensimmäisessä valioliigaottelussaan ManUn paidassa. Manchesterilaiset tyrmäsivät West Ham Unitedin kotonaan peräti 4–0.

Punaisten paholaisten ensimmäisen maalin iski belgialaiskärki Lukaku 33. peliminuutilla Marcus Rashfordin pystysyötöstä. Lukaku tykitti pallon Joe Hartin vartioimaan maaliin tolpan kautta.

Lukakun maaliin johtanut tilanne sai alkunsa Nemanja Maticin erinomaisesta prässipelistä keskikentällä. Chelseasta tulleen Maticin, 29, liigadebyytti punaisissa oli erittäin vakuuttava.

Manchester Unitedin toinen maali tuli 52. minuutilla, kun Lukaku puski Henrikh Mkhitaryanin vapaapotkusta lähettämän keskityksen maaliin.

Rashford ja Mkhitaryan alustivat tunnin pelin kohdalla Lukakulle huippupaikan, mutta härkämäinen hyökkääjä ei onnistunut tekemään hattutemppua.

Anthony Martial ja Pogba viimeistelivät 3–0- ja 4–0-maalit kauniiden sommitelmien päätteeksi ottelun loppuhetkillä.

Ottelu oli Valioliigan avauskierroksen viimeinen. ManU on nyt sarjataulukon kärjessä parhaalla maalierolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asianajaja keskusteli Turun pääepäillyn kanssa suomeksi

    2. 2

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja

    5. 5

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    6. 6

      Latinokaunotar Jennifer Lopezin, 48, kimaltava esiintymisasu lumoaa – kerää ylistystä: ”Täydellinen vartalo”

    7. 7

      Vantaan Sanomat: Asuntoa haetaan nyt jopa paljaalla pinnalla: ”Nainen oli kuvassa erittäin pienillä pikkareilla”

    8. 8

      Helsinkiläinen 30-vuotias mies kaivoi lompakostaan 226,05 euroa – entä sinä?

    9. 9

      Ministeri Orpo kertoi "työlistansa" – nämä suuret muutokset aiotaan toteuttaa Suomessa

    10. 10

      Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    3. 3

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    6. 6

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    7. 7

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    8. 8

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    9. 9

      Räikköset aiheuttivat megayllätyksen Helsingissä! Pikku-Robin, 2, varasti huomion lavalla – myös Minttu mukana

    10. 10

      Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asianajaja keskusteli Turun pääepäillyn kanssa suomeksi

    2. 2

      Lauri Ylönen myy Sipoon-kotiaan lähes 4 miljoonalla eurolla – katso kuvat 330 neliön luksuslukaalista

    3. 3

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    4. 4

      Turun joukkopuukotuksessa uusia kiinniottoja

    5. 5

      Professori arvioi: Tällainen rangaistus Turun puukottajaa odottaa – murha tai tappo, tuomio voi olla sama

    6. Näytä lisää