Sauli, Saul

Valioliiga

Valikko

Manchester hallitsee taas jalkapallomaailmaa – ainakin taloudellisesti

Valioliiga
Vapiskaa Lontoo, Barcelona, Madrid, Pariisi ja München. Manchester hallitsee nyt jalkapallomaailmaa. Ainakin taloudellisesti.
Manchester United jysäytti maanantaina: Paul Pogba siirtyi Old Traffordille 105 miljoonalla eurolla. Kaikkien aikojen ennätyssumma nosti seuran kesäkulutuksen noin 170 miljoonaan.

Englannissa nähtiin, että United horjutti kaappauksellaan eurooppalaisia voimasuhteita. Hurjalla televisiorahalla jylläävä, äärimmäisen tasainen Valioliiga houkuttelee maapallon ehdottomaan ykkösluokkaan kuuluvia tähtipelaajia puoleensa nyt voimakkaammin kuin muutaman jättiseuran pyörittämät espanjalaiset, ranskalaiset ja saksalaiset pääsarjat.

Yhdysvaltalaisen Glazer-perheen omistama United joutuu tosin tiukoille kotikaupungissaan. Paikallisvastustaja Manchester City ja Taivaansinisten arabiemiirikuntalainen pohatta sheikki Mansour ja taustalla vaikuttava kiinalainen CMC-konsortio iskevät kovaa vastaan. City yltää kesäsiirroillaan 175 miljoonaan euroon. Summa ponnahti uudelle tasolle tiistaina: toppari John Stones siirtyi Etihadille 55 miljoonalla eurolla.

Syöttötaidostaan tunnettu Stones, 22, nousi kertaheitolla kaikkien aikojen kalleimmaksi englantilaispuolustajaksi.

– Aivan älytöntä mutta samalla mahtavaa. Touhu menee jo yli hilseen tavalliselta ihmiseltä. Nautitaan joka tapauksessa siitä, että Manchester houkuttelee puoleensa, näkee Taivaansinisten nimiin vannova taksikuski Ian.

United ja City muovasivat myös taustojaan innolla. Louis van Gaal ja Manuel Pellegrini saivat jättää paikkansa, kun tämän vuosituhannen menestyneimmät luotsit José Mourinho ja Pep Guardiola saapuivat 520 000 asukkaan, perinteisesti työväenpuolueen nimiin vannovaan kaupunkiin.

United panosti viime kaudella nuoriin pelaajiin. Mourinho, 53, muutti suuntauksen kertaheitolla. Portugalilainen siivosi ensitöikseen pukukopistaan joukon lupauksia, joille van Gaal antoi näyttöpaikan.

Guardiola, 45, otti niin ikään tiukan otteen. Taivaansinisten harjoituskeskuksen ruokatarjonta pantiin heti uuteen uskoon. Pizzat, sokerimehut ja virvokejuomat korvattiin katalonialaisen palkkaaman ravintoasiantuntijan luomalla ruokavaliolla. Lomiltaan aavistuksen tuhdissa kunnossa palannut keskikenttäpelaaja Samir Nasri, 29, joutui jättämään seuran Kiinan-kiertueella kamppailut väliin muutaman ylimääräisen kilon vuoksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  2. 2

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  3. 3

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  4. 4

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  5. 5

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  6. 6

    Au pair -Vanessa saa raivokohtauksen ostoskeskuksessa – laukoo ilmoille melkoisen kirosanaryöpyn: ”Mä vihaan kaikkea!”

  7. 7

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  8. 8

    Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

  9. 9

    Eskon hyinen taistelu öisellä Pohjanmerellä 37 vuotta sitten: 123 menehtyi

  10. 10

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  3. 3

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

  6. 6

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  7. 7

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  8. 8

    Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

  9. 9

    F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

  10. 10

    Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  4. 4

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  7. 7

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  2. 2

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  3. 3

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  4. 4

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  5. 5

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  6. Näytä lisää