Urpo

Valioliiga

Valikko

Suomalaismaalivahdin käsittämätön moka pohjusti Jose Mourinhon avausvoiton Manchester Unitedissa

Julkaistu:

Valioliiga
Jussi Jääskeläinen ”lahjoitti” avausmaalin manchesterilaisille.
Jose Mourinhon ensimmäinen ottelu Manchester Unitedin managerina ei olisi voinut päättyä paremmin. Joukkue otti 2–0-voiton Championshipissa pelaavasta Wiganista lauantaina. Ottelu pelattiin Wiganin kotistadionilla.

ManU ei pelannut parhaalla miehistöllään, sillä EM-kisoissa ja Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa Copa Américassa maatansa edustaneet pelaajat puuttuivat kokoonpanosta.

Ottelu järjestettiin nopealla aikataululla, sillä Mourinho halusi saada joukkueelle ottelun alle, ennen kuin se lähtee Kiinan kiertueelle tiistaina.

Paikalle oli kuitenkin saapunut noin 7 000 United-kannattajaa, jotka lauloivat Mourinhon nimeä ottelun alkuhetkillä.

Manchesterilaiset siirtyivät johtoon toisen puoliajan alussa, kun Wigan-vahti Jussi Jääskeläinen sössi pallon Juan Matalle rangaistusalueella. Tämä syötti sen loukkaantumisen jälkeen tositoimiin palanneelle Will Keanelle, joka sai sijoittaa pallon tyhjään maaliin.

Katso video tilanteesta alta:

Jos video ei näy, katso se täältä.

Toinen osuma syntyi 58. minuutilla, kun vaihtomies Andreas Pereira laukoi pallon yläkulmaan Ander Herrean epäonnistuttua ensin omassa yrityksessään.

– Olen hyvin tyytyväinen. Tulos ei ollut kaikkein tärkein asia, mutta kuitenkin tärkeä. Näin kentällä asioita, joita olemme käyneet läpi harjoituksissa. Kaikki saivat peliaikaa ja suoriutuivat hyvin, Mourinho kommentoi seuran nettisivuilla.

Mourinho antoi kiitosta myös kannattajille.

– Vaikka kyseessä oli harjoitusottelu, kannattajia oli paljon. Yleisö reagoi positiivisesti näkemäänsä, mikä oli hienoa. Kuten olen sanonut, yritän antaa heille kaiken ja olen varma, että he antavat joukkueelle kaiken tukensa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    3. 3

      Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

    4. 4

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    5. 5

      Suora lähetys kello 11.30: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

    6. 6

      Presidentti Mauno Koiviston arkku tuotiin tuomiokirkkoon

    7. 7

      Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

    8. 8

      Kimi Räikköseltä naseva kommentti vauva-asiaan – toimittajat hörähtivät nauruun

    9. 9

      Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

    10. 10

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    2. 2

      Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

    3. 3

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    6. 6

      Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

    7. 7

      Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

    8. 8

      Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

    9. 9

      Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

    10. 10

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    3. 3

      Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

    4. 4

      Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

    5. 5

      Suora lähetys kello 11.30: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

    6. Näytä lisää