Leo

Valioliiga

Valikko

Kim Kardashianista USA:n presidentti? Se arvioitiin todennäköisemmäksi kuin Leicesterin ihme

Julkaistu:

Leicesterin mestaruusjahti
Leicester saattaa varmistaa maanantai-iltana historiansa ensimmäisen Valioliigan mestaruuden. Titteli varmistuu, jos Tottenham ei kaada Chelseaa vieraskentällä illalla.
”Kettujen” mestaruusjahti on ollut Euroopan kuumin urheilupuheenaihe vuodenvaihteesta lähtien. Jamie Vardyn ja Riyad Mahrezin johtaman piskuisen seuran piti taistella sarjapaikastaan, ei mestaruudesta. Tämä heijastui myös vedonlyöntitoimistojen tarjoamissa kertoimissa. Leicesterin mestaruuskerroin oli peräti 5 000.

Ilta-Sanomat kokosi eri toimistojen tarjoamia kertoimia hulluista tapahtumista, joista kuitenkin tarjottiin pienempää kerrointa kuin Leicesterin mestaruudesta. Jos löit vetoa esimerkiksi sen puolesta, että avaruusolentoja löytyy ennen vuotta 2017, et saa rahojasi takaisin kuin satakertaisesti. Liekö kerrointa tarjonneella toimistolla sisäpiirin konsultaatio Fox Mulderin kanssa aiheesta, kun kerroin on noinkin vaatimaton?

Samaten Kim Kardashianin valinta USA:n presidentiksi tai toimittaja/televisiopersoona Piers Morganin päätyminen Arsene Wengerin korvaajaksi Arsenalin managerina on toimistojen mielestä todennäköisempää, kuin Leicesterin mestaruus. Kenties suurin isku vasten kasvoja löytyy silti jalkapallon puolelta.

Maailman kenties heikoimman futismaan eli San Marinon MM-kultaa pidetään viisi kertaa todennäköisempänä kuin Leicesterin mestaruutta.

Ota kantaa

Voittaako Leicester Valioliigan?

Kyllä 87% Ei, avaruusoliot löytyvät ennemmin. Totuus on tuolla jossain! 13%
Ääniä yhteensä 847

Näitä kaikkia asioita vedonlyöntitoimistot pitivät todennäköisempänä kuin Leicesterin mestaruutta

Avaruusolentoja löydetään ennen vuotta 2017 (kerroin 100)

Roman Abramovich myy Chelsean (kerroin 500)

Andy Murray nimeää ensimmäisen lapsensa Novakiksi (kerroin 500)

Simon Cowellista tulee Englannin seuraava pääministeri (kerroin 500)

David Beckhamista tulee Manchester Cityn manageri (kerroin 750)

San Marino voittaa jalkapallon MM-kultaa (kerroin 1000)

U2-laulaja Bonosta tulee seuraava paavi (kerroin 1000)

Sir Alex Ferguson voittaa Tanssii tähtien kanssa -kisan (kerroin 1000)

Playboy-moguli Hugh Hefner ilmottaa olevansa neitsyt (kerroin 1000)

Kate ja William saavat kolmoset (kerroin 1000)

Saippuasarja East Endersin tähti Dean Gaffney voittaa Oscarin parhaasta miespääosasta (kerroin 1000)

Loch Nessin hirviö löydetään (kerroin 2000)

Elvis Presley löytyy elossa ja hyvävointisena (kerroin 2000)

Kim Kardashianista tulee Yhdysvaltain presidentti vuoteen 2020 mennessä (kerroin 2000)

Arsenal antaa Arsene Wengerille potkut ja palkkaa tilalle Piers Morganin (kerroin 2500)

Englannin pääministeristä David Cameronista Aston Villan manageri (kerroin 2500)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    3. 3

      FIA käynnisti tutkinnan Sebastian Vettelin toimista – jopa kilpailukielto uhkaa

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. 6

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    7. 7

      Satu Tuomiston ja kihlatun koti yhä kaupan – hintapyyntö lähentelee miljoonaa: oma kuntosali, viinikellari ja tontti järvinäkymällä

    8. 8

      Oletko mennyt liian pitkälle? 9 merkkiä, jotka kertovat henkisestä pettämisestä

    9. 9

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    10. 10

      F1-tähti Max Verstappenin huumoria koetellaan – Mika Salo: ”Aikamoinen isku vyön alle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    3. 3

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    4. 4

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    5. 5

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    6. 6

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    7. 7

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    8. 8

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    9. 9

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    10. 10

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    2. 2

      Poliisiauto varastettiin aseella uhaten Pirkkalassa – poliisit ampuivat omaa autoaan

    3. 3

      FIA käynnisti tutkinnan Sebastian Vettelin toimista – jopa kilpailukielto uhkaa

    4. 4

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    5. 5

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    6. Näytä lisää