Pertti, Albert

Valioliiga

Valikko

Kahden vuoden odotus päättyi – Manchester United nousi sarjakärkeen

valioliiga
Isäntien tehominuutti musersi vieraat. United juhli, kun Sunderland kaatui luvuin 3–0.
Punaisten paholaisten kannattajat näyttivät jo ennen ottelun alkua, kuka on heidän uusi suosikkinsa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä Anthony Martial sai pelaajaesittelyissä äänekkäämmät suosionosoitukset kuin kapteeni Wayne Rooney.

Martial aloitti Punaisten paholaisten 4–3–3-ryhmityksen kärjessä. Jopa 90 miljoonaan euroon nousevalla summalla seuraan saapunut Martial tunnetaan kyvystään kiihdyttää vauhdikkaasti kohti vastustajan puolustuslinjan selustaa. Ranskalaisen tila kutistui lauantaina vähiin, sillä sarjan hännille juuttunut Sunderland vetäytyi syvälle.

Isäntien manageri Louis van Gaal on saanut kritiikkiä siitä, että United laukoo turhan vähän ja tyytyy hallitsemaan pelin virtausta pallonhallinnan kautta. Joukkue osui ensimmäisen kerran kohti vieraiden maalia 25 minuutin jälkeen. Mustien kissojen vahti Costel Pantilimon torjui Memphis Depayn rangaistusalueen takaa lähteneen yrityksen.

United juhli ensimmäisen jakson lisäajalla. Juan Mata leikkasi koillisenglantilaisten puolustuslinjan läpi ja jatkoi läpisyötön Depaylle. Hollannin pääsarjan viime kauden maalikuningas ohjasi pallon yhdellä kosketuksella verkkoon.

Wayne Rooney kasvatti Punaisten paholaisten johdon kahteen osumaan toisen jakson ensimmäisellä minuutilla. Martial pohjusti kymppipaikalla pelanneen englantilaisen valioliigakauden avausosuman.

Pitkään siirtohaluja uhkunut David de Gea torjui tunnin pelin jälkeen jaloillaan vieraiden vasemman puolustajan Patrick van Aanholtin laukauksen. Old Trafford on antanut maalivahdille anteeksi. Espanjalaisen nimi kaikui jälleen Unelmien teatterilla.

Mata laukoi isäntien 3–0-osuman aivan taiston loppuhetkillä. Espanjalainen sijoitti pallon noin kahdeksasta metristä Mustien kissojen maalin kattoon.

United nousi tuloksen myötä Valioliigan kärkeen. Keväällä 2013 edellisen kerran mestaruutta juhlinut seura on pitänyt ykkössijaa viimeksi hallussaan kaksi vuotta sitten elokuussa, kun David Moyes aloitti lopulta lyhyeksi jääneen pestinsä Swansean vieraana 4–1–voitolla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    4. 4

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    5. 5

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    6. 6

      Tämä niksi muuttaa tapasi pakata – säästää huimasti tilaa

    7. 7

      Kuorma-auto törmäsi koulukyytiin Nurmijärvellä – taksibussi kaatui kyljelleen

    8. 8

      Superkamera piilotettiin roskalaatikkoon: Näin uusi tekniikka poimii ylinopeutta ajavat

    9. 9

      Juuso-karhu kömpi hereille talviuniltaan: ”Nyt suukotellaan ja katsellaan maailmanmenoa”

    10. 10

      Tekeekö Tapparaa historiaa? Tavoitteena temppu, johon ei ole pystytty kertaakaan SM-liigassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    3. 3

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    4. 4

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    5. 5

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    6. 6

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    7. 7

      Nuori nainen päätti hurmata ihastuksensa: teki vaikuttavan esitelmän itsestään – mieheltä uskomattoman tyly vastaus

    8. 8

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    2. 2

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    3. 3

      Vantaalla lokakuussa kadonnut Tuula Vivolin löytyi menehtyneenä – tapaukseen ei liity rikosta

    4. 4

      Katso tästä vapun sää 102 paikkakunnalle – poutaa pukkaa!

    5. 5

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    6. Näytä lisää