Reija

Valioliiga

Tämän asian Sir Alex Ferguson vältti upealla urallaan – ”En tehnyt sitä kertaakaan 26 vuoden aikana”

Julkaistu:

valioliiga
Ilta-Sanomat oli paikalla Manchesterissa, kun 73-vuotias skotlantilainen esitteli uuden, johtamista käsittelevän kirjansa.
Keväällä 2013 upean valmennusuransa päättänyt Sir Alex Ferguson kertoi, että Manchester United voitti hänen alaisuudessaan kolmetoista Englannin mestaruutta, koska hän onnistui pitämään joukkueen ilmapiirin positiivisena.

– Sanoin aina harjoituksissa, että hyvin tehty. En mollannut pelaajia koskaan. En tehnyt sitä kertaakaan 26 vuoden aikana. Se ei hyödytä. Heidän itseluottamustaan pitää nostaa – ei laskea, Ferguson kertoi Bridgewater Hallissa 2000-päiselle, loppuunmyydylle salille.

Yhtä asiaa Sir Alex kaipaa yli kaiken jalkapallossa.

– Ihmisiä. Kanttiinin henkilökuntaa. Pukukoppia. Ja muiden managerien kanssa vääntämistä. Jose Mourinho on hyvin viisas. Jopa Arsene Wenger on kentän ulkopuolella ihan mukava kaveri.

Ferguson korosti yksityiskohtien merkitystä.

– Opin käsittelemään huonojen kokemusten jälkeen esimerkiksi hotellien kokkeja. Ruoka maistui heti paremmalta, jos vein heille seuran pelipaidan etukäteen.

Sir Alex piti kiinni kirjansa väitteestä, jonka mukaan Punaisissa paholaisissa pelasi hänen 26-vuotisen valtakauden aikana vain neljä todellista maailmanluokan tähteä: Eric Cantona, Ryan Giggs, Paul Scholes ja Cristiano Ronaldo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    4. 4

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    5. 5

      Erikoinen ratkaisu! Ässät voitti rangaistuslaukaus­kilpailun saamatta kiekkoa kertaakaan maaliin – katso video

    6. 6

      Yksi kohta Trumpin puheessa sai Timo Soinin hymyilemään – ”Sanataiteen ystävälle mainio lohkaisu”

    7. 7

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    8. 8

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    9. 9

      Lenkkeilevä sarjakakkija piinaa lapsiperhettä Coloradossa – kyltit ja valvontakamerat eivät hillitse häirikköä

    10. 10

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    8. 8

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    4. 4

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    5. 5

      Erikoinen ratkaisu! Ässät voitti rangaistuslaukaus­kilpailun saamatta kiekkoa kertaakaan maaliin – katso video

    6. Näytä lisää