Jaakko, Jimi

Valioliiga

Valikko

Rökitetyn Mourinhon palli tutisee – saapuuko Pep Guardiola pian Lontooseen?

Julkaistu:

Valioliigan kierroskolumni
Valmentaako Pep Guardiola pian Stamford Bridgellä, pohtii Ilta-Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtaja Eero Laurila.
Voimasuhteet voivat muuttua jalkapallossa nopeasti. Chelsea juhli keväällä vakuuttavan hallinnan päätteeksi Valioliigan mestaruutta. Länsilontoolaiset johtivat sarjaa ensimmäisestä viimeiseen päivään saakka. Manchester City päätti kauden kuuteen peräkkäiseen voittoon. Taivaansiniset jäi kahdeksan pisteen päähän ykkössijasta.

City ja Chelsea kohtasivat sunnuntaina. Manchesteriläiset veivät taiston kotonaan luvuin 3–0. Vieraiden manageri José Mourinho piti tulosta vääränä. Portugalilainen on oikeassa. Isännät säästivät länsilontoolaiset pahemmalta nöyryytykseltä osumalla vain kolme kertaa hyvin pelanneen maalivahdin Asmir Begovicin taakse. Bosnialainen venyi jo avausjaksolla useaan otteeseen parhaimpaansa.

Mourinho teki puoliajalla poikkeuksellisen tempun. Kapteeni John Terry, 34, sai tulla vaihtoon. Mourinho näki, että puolustuslinja kaipasi nopeutta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta 177 otteluun, kun portugalilainen otti luottotopparin kesken taiston nurmelta. Sumujen saarten asiantuntijat näkivät tempussa viestin johtoportaalle: vain yhden pisteen kuudesta napannut Chelsea tarvitsee uusia laatupelaajia – ja pikaisesti.

City on sen sijaan voittanut kauden avanneet pelinsä vakuuttavasti. Insinöörin paperit aikoinaan opiskellut Manuel Pellegrini, 61, vie ryhmäänsä eteenpäin matemaattisella tarkkuudella.

Mourinho, 52, ampui sen sijaan pallon omaan maaliin ja tiputti aivan oikein toimineen lääkintäryhmän kokoonpanostaan. Seuran omistaja Roman Abramovits – ja venäläismiljardöörin Dasha-vaimo – ovat raivoissaan paljon puhetta herättäneestä tapauksesta. Mourinho tapaa ohjata sanoillaan taitavasti yleistä keskustelua. Tällä kertaa hän epäonnistui pahasti.

Chelsea on kriisin partaalla myös vihreällä veralla. Valioliigan kaikkien aikojen maalintekijä Alan Shearer näki, että viime syksynä loistanut espanjalainen Cesc Fabregas, 28, liikkuu keskikentän pohjalla kuin jääkaappi selässään. Terry ja oikea puolustaja Branislav Ivanovic, 31, ovat niin ikään heikommassa kunnossa kuin vuosi sitten. Tilannetta ei helpota se, jos Mourinho antaa suojateilleen jo huomiota herättävän paljon vapaapäiviä. Onko 52-vuotias mestariluotsi päässyt turhan vakaasti mukavuusalueelleen?

– Mourinho ei ole lähettänyt kentälle koskaan yhtä heikosti organisoitua joukkuetta, näki Liverpoolin paidassa 737 ottelua pelannut Jamie Carragher.

Mourinho on parhaimmillaan selkä seinää vasten. Hän nauttii siitä, että vastustaja pitää palloa. Turhan reaktiivinen suhtautuminen ei sovi sinipaitojen taitavalle pelaajapakalle. Tuosta ryhmästä pitäisi saada kaikin puolin enemmän irti.

Pep Guardiola valmentaa sopimuksensa viimeistä vuotta Bayern Münchenissä. Abramovits tunnetaan 44-vuotiaan katalonialaisen suurena ihailijana. Guardiola haluaa asua vielä joskus Thames-joen varrella. Kertoimet sille, että Guardiola saapuu Stamford Bridgelle tippuvat, vaikka Mourinho solmi hiljattain neljän vuoden sopimuksen. Abramovits katunee pitkää jatkoa jo nyt. Uutta stadionia varten säästävällä seuralla ei ole varaa antaa vastustajilleen tasoitusta valmennuksen suhteen.

Näistä puhuttiin myös:

Siirtyykö Advocaat eläkkeelle?

Sunderland pelastui keväällä, kun apuun saapunut Dick Advocaat, 67, piti Mustat kissat kuin ihmeen kaupalla pääsarjassa. Joukkue on päästänyt seitsemän maalia kahdessa pelissä verkkoonsa. Advocaat järjesti sunnuntaina kriisikokouksen. Hän ei pitänyt keväällä vaimolleen antamaansa lupausta ja siirsi eläkkeelle jäämistä. Hollantilainen ei ole tiputtanut vuonna 1980 alkaneella urallaan koskaan joukkuettaan sarjaporrasta alaspäin. Valmennuspuuhat olisi ehkä kannattanut jättää sittenkin viime kauteen?

Mahrez on tulessa

Leicester on kerännyt kahdesta pelistään kuusi pistettä. Kettujen laitapelaaja Riyad Mahrez, 24, on loistanut molemmissa taistoissa. Kevyesti liikkuva laitapelaaja laukoo vasemmalla jalallaan tarkasti ja kiihdyttää vaivatta vastustajien ohi. Algerialaisella on edellytykset nousta sarjan tähtikastiin.

Liverpool hyötyi tuomaritoiminnasta

Liverpool osui maanantaina kulmapotkusta, kun Philippe Coutinho hämäsi Bournemouthin puolustuslinjaa liikkumalla keskitystilanteessa selvästi sen alapuolella ja yritti osua pelivälineeseen. Christian Benteke tökkäsi pallon verkkoon. Ottelun erotuomari Craig Pawson hyväksyi osuman.

Pawson hylkäsi sen sijaan vieraiden viidennellä minuutilla syntyneen maalin. Bournemouthin Tommy Elphick koki tilanteessa pienen oikeusmurhan. Toppari puski pallon ohi Simon Mignoletin, mutta punapaitojen Dejan Lovren onnistui kalastamaan tilanteessa vapaapotkun.

Liverpool kiitti ja voitti taiston vaivoin luvuin 1–0. Bournemouthin ei tarvitse hävitä esitystään. Sarjanousijoiden joukkue on siirtosummissa kymmenen kertaa edullisempi kuin liverpoolilaisten.

Kierroksen tulokset:

Maanantai
Liverpool 1 (Benteke 26)–Bournemouth 0

Sunnuntai
Crystal Palace 1 (Ward 28)–Arsenal 2 (Giroud 16, Delaney 55-oma maali)
Manchester City 3 (Aguero 31, Kompany 79, Fernandinho 85)–Chelsea 0

Lauantai
Southampton 0–Everton 3 (Lukaku 22, 45, Barkley 84)
Sunderland 1 (Watmore 88)–Norwich 3 (Martin 26, Whittaker 37, Redmond 57)
Swansea 2 (Gomis 9, Ayew 52)–Newcastle 0
Tottenham 2 (Dier 19, Chadli 45+2)–Stoke 2 (Arnautovic 78-rp, Diouf 83)
Watford 0–West Brom 0
West Ham 1 (Payet 55)–Leicester 2 (Okazaki 27, Mahrez 38)

Perjantai
Aston Villa 0–Manchester United 1 (Januzaj 29)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    2. 2

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    3. 3

      Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

    4. 4

      Riipaiseva hätäpuhelu julki – suunniltaan ollut taloudenhoitaja löysi Linkin Parkin Chester Benningtonin ruumiin

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. 6

      Tee videotesti: Erotatko nyt rehottavan vaarallisen kasvin tutuista lajeista? Voi aiheuttaa vakavia palovammoja

    7. 7

      ”Lopetin kouluhommat” – Kalle Rovanperä, 16, siirtyi ralliammattilaiseksi

    8. 8

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    9. 9

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    10. 10

      Suomalaismiehistö kohtasi Venäjän jättimäisen ydinsukellusveneen Itämerellä: ”Päätimme pitää terveen etäisyyden”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    3. 3

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    4. 4

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    5. 5

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    8. 8

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    9. 9

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    10. 10

      Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    7. 7

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    8. 8

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    2. 2

      Kasperi Kapasen hemaiseva tyttöystävä julkaisi pikkubikinikuvan rakkaansa sylissä – ”Halaisitko minuakin noin tuossa asussa?”

    3. 3

      Kommentti: Lomamatkan jälkeen tullut 700 euron huijauslasku kumosi harhaluuloni luottokorttien turvallisuudesta

    4. 4

      Riipaiseva hätäpuhelu julki – suunniltaan ollut taloudenhoitaja löysi Linkin Parkin Chester Benningtonin ruumiin

    5. 5

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    6. Näytä lisää