Aija, Aava

Valioliiga

Valikko

Brittilehti: Huippuvahdin siirto Chelseasta arkkiviholliseen sinetöity

valioliiga
Petr Cech jättää Chelsean muhkealla siirtosummalla.
Maalivahti Petr Cech vaihtaa Chelsean Arsenaliin. Kumpikaan seura ei ole vielä vahvistanut siirtoa, mutta pitkään tapetilla ollut kauppa on saanut sinettinsä, kertoo Daily Mail. 33-vuotias vahti on lehden mukaan allekirjoittanut kolmivuotisen sopimuksen, jonka viikkopalkka on yli 100 000 euroa.

Cech on ollut tyytymätön Chelseassa siitä saakka kun seura toi lainalla olleen Thibault Courtoisin takaisin sinipaitaan, ja Courtois valtasi ykkösvahdin tontin. Arsenal yritti värvätä Cechin ensi kerran jo 2013.

Chelsea ei halunnut myydä Cechiä paikallisvastustajalleen, mutta raportoitu 11 miljoonan punnan siirtosumma sekä tshekkipelaajan halu saada vakituisia peliminuutteja painoi vaakakupissa. Manageri Jose Mourinho olisi halunnut myydä Cechin pois Englannista ja Paris Saint-Germainiin, mutta Cech ei halunnut muuttaa perhettään Lontoosta.

– Hän parantaa mitä hyvänsä joukkuetta, jossa pelaa. Hän torjuu heille 12-15 pistettä ensi kaudella, kapteeni John Terry kommentoi.

Cech edusti Chelseaa vuodesta 2004 eteenpäin. Hän saapui seuraan ranskalaisesta Rennesistä. Cech voitti Chelseassa mm. neljä mestaruutta, neljä FA-cupia, Mestarien liigan ja Euroopan liigan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    6. 6

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    7. 7

      Koskettava hetki Turussa – koulumatkalla auton alle jäänyt Matias, 9, pudotti avauskiekon TPS:n ja HIFK:n ottelussa

    8. 8

      Kammottava taklaus järkyttää jalkapallomaailmaa – kuvat valioliigatähdestä rajua katsottavaa

    9. 9

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    10. 10

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    5. 5

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    6. 6

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    7. 7

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    8. 8

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    9. 9

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    10. 10

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    4. 4

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    5. 5

      Kommentti: Hjalliksen ja Sipilän sauna­diili ei kestä moraalista päivänvaloa – Harkimo aneli paikkaa Veikkauksessa jo vuosi sitten

    6. Näytä lisää