Teresa, Tessa, Terttu

Valioliiga

Valikko

Valioliigaseura antoi managerilleen kenkää

valioliiga
Sam Allardyce ei jatka West Hamin managerina.
West Ham on tiedottanut, ettei Sam Allardyce jatka seuran managerina. Hän ehti luotsata seuraa neljän kauden ajan. ”Hammers” nousi Allardycen johdolla takaisin Valioliigaan kauden 2011-12 päätteeksi, eikä ole saanut komennusta takaisin alasarjoihin.

Seuran vaativat kannattajat eivät kuitenkaan ole koskaan ihastuneet Allardyceen, jonka joukkueilla on tapana pelata suoraviivaista ja puolustusvoittoista jalkapalloa. Seura aloittaa seuraajan kartoittamisen välittömästi, ja kertoo tiedotteessa tarjoavansa merkittävän siirtokassan uudelle luotsille.

– Haluamme kiittää Sam Allardycea hänen arvokkaasta työstään sen jälkeen kun hän saapui Boleyn Groundille neljä vuotta sitten. Hän jättää seuran huomattavasti paremmassa kunnossa kuin mitä se oli hänen tullessaan, seuran omistajat David Sullivan ja David Gold kertovat tiedotteessa.

West Ham muuttaa remontoidulle Lontoon Olympiastadionille kaudeksi 2016–2017, ja seura haluaa uuden managerin johtavan seuraa sitä ennen.

West Ham sijoittui Valioliigassa sijalle 12. Loppukausi oli vaikea, sillä parhaimmillaan sydäntalvella seura kisasi jopa paikoista eurokentille.

– Olen ylpeä saavutuksistani. Seura on nyt huomattavasti menestyksekkäämpi kuin saapuessani. Olen tehnyt kaiken sen, mitä minulta on odotettu. On todennäköisesti molemmille oikea aika siirtyä eteenpäin, Allardyce kertoi BBC:lle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    3. 3

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

    6. 6

      Natsijohtajan poika BBC:llä: ”Älkää luottako meihin saksalaisiin”

    7. 7

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    8. 8

      Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

    9. 9

      Poika jäi skootterilla veturin alle Teuvalla – kuljetettiin helikopterilla sairaalaan

    10. 10

      Tuore ennuste: Vapun säästä tulossa kostean viileä, mutta sen jälkeen tapahtuu käänne – ”Lämpötila pääsee kipuamaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    2. 2

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    6. 6

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    7. 7

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    8. 8

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    10. 10

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    2. 2

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    3. 3

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

    6. Näytä lisää