Minja, Miisa

Valioliiga

QPR:lle kaksi isoa selkäsaunaa – ”Todella hiljainen pukukoppi”

Julkaistu:

Valioliiga
Ensin tuli 0–6-turpaan Manchester Cityltä. Se varmisti putoamisen Valioliigasta.
Sunnuntain oli surullinen päivä lontoolaiselle QPR:lle. Ensin joukkue matkusti Manchesteriin häviämään Citylle 0–6. Roima tappio varmisti, että QPR putoaa takaisin Championshipiin vain yhden Valioliigassa vietetyn kauden jälkeen.

QPR on Valioliigassa viimeisenä 27 pisteellä, kun kaksi kierrosta on pelaamatta. Matkaa viimeisen säilyjän paikalle on tavoittamattomat yhdeksän pistettä.

Erityisen tuskallinen sunnuntai oli maalivahti Robert Greenille. Kuuden päästetyn maalin lisäksi Green koki putoamisen jo neljännen kerran urallaan. Kaksi niistä on tullut QPR:n mukana, kaksi muuta Norwichissa ja West Hamissa.

Edes 33 miljoonan punnan (45,3 miljoonan euron) pelaajaostot viime kesänä eivät riittäneet pelastamaan hissijoukkueeksi leimautunutta QPR:ää. Seura koki putoamisen alemmalle sarjatasolle jo seitsemännen kerran seurahistoriassaan.

– Tulimme Manchesteriin täynnä toivoa, mutta ammuimme itseämme jalkaan. Pojat ovat äärimmäisen pettyneitä siihen, miten pelasimme. Olemme todella pahoillamme tänne matkustaneiden faniemme puolesta, QPR:n manageri Chris Ramsay soperteli Sky Sportsille.

– Kuten voitte kuvitella, pukuhuone on todella hiljainen. Kohtalomme oli, mikä se oli. Seura on rakennusvaiheessa, jatkoi Ramsay, joka kuitenkin ilmoitti halukkuutensa jatkaa joukkueen managerina Championshipissa ensi kaudella.

Valioliigasta putoaa varmasti myös Burnley, jonka putoaminen varmistui lauantaina. Viimeinen putoaja löytyy viisikosta Aston Villa, Leicester, Sunderland, Newcastle ja Hull.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    5. 5

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Seksiä seniorien tapaan: Jane Fondalta ja Robert Redfordilta rohkea elokuva seksuaalisuudesta – ”seksi vain paranee vanhemmiten”

    8. 8

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    9. 9

      Ruhtinatar Charlene käänsi päitä poikkeuksellisen seksikkäässä asussa – mekon kurkistusaukot paljastivat timmit vatsalihakset

    10. 10

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    8. 8

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    9. 9

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    10. 10

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    5. 5

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    6. Näytä lisää