Sami, Samuli

Valioliiga

IS:n valioliigakirjeenvaihtaja: Tottenhamin tulevaisuus on valoisa

Julkaistu:

Kommentti
Tottenham hävisi Englannin liigacupin finaalin Chelsealle 0–2. Silti pohjoislontoolaisilla on syytä iloon, kirjoittaa Eero Laurila Wembleyltä.
Mauricio Pochettino piilotti sunnuntain pelin jälkeen hopeamitalin pikaisesti taskuunsa.

– Tappio on meille kova pettymys, Tottenhamin manageri kertoi lehdistötilaisuudessaan.

Argentiinalainen jatkoi heti perään, kuinka ylpeä hän on miehistöstään.

– Luotimme omaan tapaamme loppuun saakka. Meidän tulevaisuutemme on valoisa.

Pohjoislontoolaisten avauskokoonpanossa oli sunnuntaina peräti viisi seuran omassa akatemiassa kasvanutta valkopaitaa. Spurs-pelaajien keski-ikä oli vain hieman reilut 23 vuotta.

– Tuo joukkue voittaa vielä pokaaleja, kehui Chelsean manageri José Mourinho.

Tottenhamin tulevaisuus voi todella olla valoisa. Seuran ikuisuuksia kestänyt stadionprojekti nytkähti hiljattain eteenpäin, joten pohjoislontoolaiset saattavat päästä muuttamaan, uuteen noin 54 000 katsojaa vetävään kotiinsa kaudeksi 2018–2019.

Luottoa jatkoon tuo myös se, että Pochettino tuntuu pysäyttäneen turhan pitkään kestäneen myllerryksen White Hart Lanella – onhan seura palkannut jo reilut kymmenen manageria tällä vuosituhannella.

Maanantaina 43-vuotispäiviään juhliva Pochettino tunnetaan vankkumattomasta työmoraalistaan.

– Juhlin merkkipäivääni harjoituksissa, hän kertoi.

Argentiinalainen ei tapaa antaa ryhmälleen vapaapäiviä. Tottenham tippui torstaina Euroopan liigan jatkopeleissä Fiorentinalle ja valmistautui perjantaina liigacupin loppuotteluun Italian jalkapalloliiton harjoituskeskuksessa ennen kuin lensi takaisin Englantiin.

Pochettinon kasvoilta saattoi aistia pettymyksen ohella myös pienimuotoisen helpotuksen. Tottenham on pelannut koko kauden hurjassa otteluruuhkassa, mutta joukkue voi keskittyä nyt vain siihen, että se yltää keväällä neljän joukkoon Valioliigassa.
  • Kommentti
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  5. 5

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  6. 6

    Martina Aitolehti säteilee onnea Stefan-rakkaansa rinnalla – näyttävä pari ihastuttaa: ”Näytät onnelliselta”

  7. 7

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  8. 8

    Mediat: Näyttelijä Jerry Lewis on kuollut

  9. 9

    Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

  10. 10

    Poliisi pysäytti mopopojan Hartolassa – koeajo viritetyllä kulkupelillä siivitti poliisin hurjaan vauhtiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  3. 3

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

  6. 6

    Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

  7. 7

    KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

  8. 8

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  9. 9

    Poliisi julkisti uutta tietoa Turun tapauksesta – lisää kotietsintöjä Runosmäessä, epäiltyä ei ole päästy kuulemaan

  10. 10

    Valtteri Bottas paljastaa tuloksensa Cooperin testissä – pärjäisitkö F1-tähdelle 12 minuutin kilpailussa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  10. 10

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

  2. 2

    Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

  3. 3

    Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

  4. 4

    Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

  5. 5

    Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

  6. Näytä lisää