Minja, Miisa

Valioliiga

ANAlyysi: Balotelli on Liverpoolille Suáreziakin suurempi riskisijoitus

Julkaistu:

Valioliiga
Voisin kuvitella että aika moni muukin kuin minä on törmännyt eri pankkien tai pankkiiriliikkeiden sijoitustarjouksiin. On ”varmaa” tuottoa ja sitten on suuren riskin sijoituksia mahdollisella huipputuotolla tai yhtä lailla kaiken menettämisellä. Liverpool tuntuu erikoistuneen jälkimmäiseen.
Luis Suárezista tuskin on tarpeen enempää taustaa kertoa tässä yhteydessä.

On hyvä kuitenkin muistaa, että hänen hankintansa Liverpoolin muutama vuosi sitten oli lähtökohtaisestikin melkoinen riski. Suárezilla oli takanaan oma osuutensa ei niin mairittelevista tarinoista jo tullessaan, ja Liverpoolin aikana tuolle listalle kirjattiin muutamakin luku lisää.
Uruguaylainen ei ollut helppo tapaus Liverpoolille.

Mutta toinen puoli kolikosta on se, että kaikkien väärien otsikoitten ja pelikieltojen päälle Liverpool taisteli viime kaudella loppuun saakka Valioliigan mestaruudesta, eikä varmasti olisi tehnyt sitä ilman Suárezia, joka oli suorastaan ilmiömäinen.

Suárez lähti, ja Anfieldille jäi paksu tukku puntia. Osan tukusta seura käytti nyt kenties vielä suuremman riskin sijoitukseen eli Mario Balotelliin. Italialaisen keräämistä otsikoista voi koota vielä huomattavasti Suárezia paksumman leikekirjan, mutta hänkin on eittämättä parhaimmillaan pelaaja, joka pystyy käytännössä ratkomaan pelejä yksinään.

Miksi Liverpool sitten päätyi nimenomaan Balotelliin? Jokainen seura haluaisi tietysti riveihinsä kiltin naapurinpojan, joka sylkee maaleja liukuhihnalta ja vapaa-aikoinaan harrastaa hyväntekeväisyyttä ja järjestää teekutsuja paikkakunnan vähävaraisille. Ongelma on vain siinä, että tällaisia pelaajia on suhteellisen vaikea löytää ja lähtökohtaisesti liiallinen ”kiltteys” ei ole tehokkaan hyökkääjän ominaisin piirre.

Liverpool hankki siis hyökkääjän, jolla on eväät nousta kauden puhutuimmaksi pelaajaksi peliesitystensä myötä – ja ihan yhtä hyvin edellytykset nousta samaan asemaan ihan muista syistä. Paljon lasketaan varmasti Brendan Rodgersin varaan. Rodgersin alaisuudessa Suárez pelasi kuin enkeli. Englannissa nähdään yleisesti, että Liverpoolin manageri on suurin piirtein ainoa ihminen, jolla saattaa olla kyky kanavoida myös räiskyvän italialaisen energia oikein. Liverpool teki todella suuren riskin sijoituksen, mutta teki sen laskelmoidusti.

On ihan varmaa, että sunnuntain Tottenham–Liverpool-ottelun alla otsikoissa on yksi pelaaja. Ja on ihan yhtä varmaa, ettei Balotelli katoa otsikoista mihinkään kauden edetessäkään. Mikä on sijoituksen tuotto, sitä ei kuitenkaan vielä kannata mennä edes arvailemaan. Joka tapauksessa Liverpool hankki itselleen ison mahdollisuuden, ei mitään takuuvarmaa ja keskikertaista.

Antti Niemi
Kirjoittaja on entinen Valioliigan maalivahti, joka toimii nykyään Championshipissä pelaavan Brightonin maalivahtivalmentajana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    6. 6

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    7. 7

      HS-gallup: Vihreiden nousukiito hiipunut – Sdp nousi Suomen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi

    8. 8

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    9. 9

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    10. 10

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    9. 9

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Finnairin lento Helsingistä Tokioon palasi takaisin – oli ehtinyt jo Uralin taakse

    2. 2

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    3. 3

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    6. Näytä lisää