Mauri

Valioliiga

Pelianalyytikko: Burnleyn ”bussi” tarjoilee shokkihoitoa Chelsealle

Julkaistu:

Vedonlyönti
Urheilusanomien pelivihjeiden viikonlopun päätipseistä osuivat, täälläkin mainittu Gefle IF (+1) ja Gefle IF – Malmö FF ”alle 2,5 maalia” sekä Leicester (+1). Valitettavasti Gefle-ottelun kertoimet olivat tulleet alas jo ennen jutun julkaisua. Hutipelejäkin tuli, joten suurempiin hurraa-huutoihin ei viikonlopulta jäänyt aihetta. Maanantai-illan Valioliigan ottelusta Burnley – Chelsea nostaa pelianalyytikko Edi Pejcic vetoideaksi oikein mielenkiintoisen maalimäärävedon kerrointarjouksen.
- Burnley pelasi viime kaudella Championshipissä hyvää futista, mutta nousu oli silti pieni yllätys, ja perustui pitkälti 41 maalia paukuttaneen kärkiparin Danny IngsSam Vokes koviin tehoihin. Kaksikosta Vokes on koko alkukauden sivussa polvivamman takia, eikä hänelle ole hankittu mitat täyttävää korvaajaa. Burnley on ollut muutenkin hiljainen siirtomarkkinoilla, minkä vuoksi nykyinen materiaali on kiistatta sarjan heikoimpia, Pejcic ynnää.

- Chelsea on sen sijaan dominoinut kesän siirtomarkkinoita hankkimalla jokaiselle kentän osa-alueelle (maalivahti, puolustus, keskikenttä ja hyökkäys) maailmanluokan vahvistuksen. Espanjan mestari Atletico Madridista hankittu kolmikko Thibault Courtois, Filipe ja Diego Costa yhdistettynä Barcelonasta Valioliigaan palaavaan pelintekijä Cesc Fabregasiin nostaa Chelsean sarjan suurimmaksi mestarisuosikiksi Manchester Cityn ohella. Manageri Jose Mourinhon aikaisemmat joukkueet ovat olleet parhaimmillaan nimenomaan toisella sesongilla, eikä ole mitään syytä epäillä, miksei sama toistuisi jälleen Chelseassa, Pejcic ennakoi.

Viime kaudella Mourinhon suojatit vakuuttivat etenkin otteluissa muita kärkijoukkueita vastaan, mutta ongelmia oli syvällä puolustaneita ns. bussijoukkueita vastaan. Burnley lukeutunee tähän kategoriaan, mutta uusien hankintojen myötä Chelsean hitaisiin hyökkäyksiin voi povata kehitystä viime kauteen verrattuna. Burnleyn maalipaikat lienevät sen sijaan todella vähissä.

- Mitään maalijuhlia ei välttämättä tulla näkemään. Burnleyn maalit olisivat isoja yllätyksiä ja isäntien ”bussi” voi pitää Chelseankin pienellä maaliluvulla. ”Alle 2,5 maalin” kerrointarjous 2,03 on helppo pelikohde. Ottelun ennakkoasetelma ei ole mitenkään erikoisen vähämaalinen, mutta ei se kyllä ole kertoimentarjoajan näkemyksen mukaisesti mikään reippaan runsasmaalinenkaan. On hieman todennäköisempää, että jäädään alle 2,5 maalin rajan, kuin mennään rajapyykin yli, Pejcic psyykkaa.

- Kausien avausotteluissa on myös yllätysmomentti normaalia suurempi. Chelsea on toki jättisuosikki, mutta kyllä tarjolla olevilla kertoimilla voi Burnleyn venymisiä kokeilla. Pelataan Burnley (+2) 1,75 kertoimella. Vetohan sisältää Burnleyn voiton, tasapelin ja vielä Chelsean maalin voitonkin, Pejcic päättää.

Tausta-analyysistä vastasi Janne Hakulinen.

Lisää ammattilaisten vihjeitä Urheilusanomien Sisäpiiristä.
 
Jos et ole Urheilusanomien tilaaja, voit kokeilla palvelua kuukauden ajan yhdellä eurolla.
 
Tilaus sisältää Suomen suurimman urheilun viikkolehden erikoisjuttuineen sekä jatkuvasti päivittyvän Pelivihjeet-palvelun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

    2. 2

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    7. 7

      Ohikulkija teki järkyttävän havainnon Hernesaarenrannassa: ”Toivoin, että tämä olisi jonkinlainen vitsi”

    8. 8

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    9. 9

      Brittinainen murhattiin raa’asti kesken melontaretken Brasiliassa – kyläläinen kertoo järkyttävistä viimeisistä hetkistä

    10. 10

      Taas törkytemppu SM-liigassa – Ässien kultakypärä löi kyynärpäällä päähän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Napakymppi palasi ruutuun: Kiivas some-keskustelu räjähti – Jaana Pelkosen kuittaus huvittaa

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    6. 6

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    7. 7

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    8. 8

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    9. 9

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Kaakkois-Suomessa ja miksi?

    10. 10

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jari Sillanpään ainutlaatuinen show häkellytti – katsojat shokissa: ”Voiko tuollaiseen valmistautua”

    2. 2

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. Näytä lisää