Oliver, Olivia, Oiva

Valioliiga

Valikko

ANAlyysi: Mustat hevoset piilossa - vai onko ManU sellainen?

Julkaistu:

VALIOLIIGA
Me Brightonissa aloitimme kautemme jo viikko sitten, mutta Valioliiga avaa tositoimet tuttuun tapaan vasta hiukan myöhemmin eli tarkemmin sanoen nyt. Siirtoja, voimasuhteita, uhkia ja mahdollisuuksia on pureskeltu kiihtyvällä tahdilla pitkin loppukesää ja nyt saadaan sitten ensimmäiset viitteet siitä mihin suuntaan kausi lähtee etenemään.
Jos paikallisia - englantilaisia siis - asiantuntijoita jotenkin summaa yhteen, niin Chelsea on niukka suosikki mestariksi ennen Manchester Cityä. Kovimmat haastajat ovat näiden arvioiden mukaan Arsenal, "paluun" tekevä Manchester United ja Liverpool. Ei siis mitään kovin dramaattista, eikä pidäkään olla. On aika helppo yhtyä noihin näkemyksiin: mestarin löytyminen tuon viisikon ulkopuolelta olisi sensaatio ja jonkun kiilaaminen edes kolmen joukkoon mojova yllätys sekin.
 
Jos se jokavuotinen musta hevonen halutaan nimetä, niin sille paikalle nostaisin ehdottomasti Evertonin. Roberto Martinez teki seurassa erinomaista työtä jo viime kaudella ja Evertonin suuri vahvuus on se, että joukkue on pysynyt käytännössä täysin koossa viime kaudesta. Martinez on siis päässyt jatkamaan suoraan putkeen viime kaudesta ja tällainen asia on etenkin alkukaudesta erittäin merkittävä. Everton on takuulla valmis jo avauskierroksella muiden vielä hakiessa nuottejaan. Riski on siinä, että eurocupit voivat syödä liikaa energiaa suhteellisen kapealla ringillä operoivalta ryhmältä ja jos päälle osuu parin avainpelaajan loukkaantuminen, on Everton äkkiä vaikeassa tilanteessa. Kovin todennäköiseltä en pidä Evertoninkaan kiilaamista ihan kärkikahinoihin.
 
Avauskierros sitten? Kaikki katseet ovat lauantaina alkuiltapäivästä Old Traffordilla ja Louis van Gaalin ensimmäisessä astumisessa uudelle estradille. ManUn osalta pelaajista on puhuttu vähemmän, mutta managerista sitten sitäkin enemmän. Kaiken kokenut hollantilainen osoitti jälleen kesän MM-lopputurnauksessa, että penkin päästä voi tehdä aika lailla asioita joukkueen eteen. On ihan varma, että ManU ei Swanseaa vastaan pelaa vielä ”vangaalilaista” jalkapalloa, mutta kokenut kettu luultavasti ajaa ideoita sisään vähitellen eikä tee sitä tulosten kustannuksella.
 
Yhden asian van Gaal on onnistunut jo nyt muuttamaan ManUssa viime kauteen nähden. Siinä missä David Moyes tuntui monesti enemmän toivovan asioita, on nyt palattu Sir Alex Fergusonin aikaan, jolloin asiat tiedettiin varmoiksi. Van Gaalilla on melkoinen nippu loukkaantuneita kauden avauksessa, mutta sanomiset ennakkoon ovat tulleet varmoin äänenpainoin ja viestineet vahvasti siitä, että hommat ovat hallussa. Avauspeli on van Gaalille kuitenkin tärkeä. Voitto ja hyvä esitys päälle tietävät enemmän kuin vain kolmea pistettä, ne tietävät kannattajien varauksetonta tukea managerille, eikä se Englannissa ole koskaan mikään pikku juttu.
 
Brightonin kanssa matkaamme puolestamme Birminghamiin lauantaina, mutta se ei ole Valioliigajuttu - ainakaan vielä. Sen on kuitenkin huomannut, että kun on itse taas Englannissa, niin Valioliigaakin seuraa väkisinkin vähän joka päivä, vaikka oma seura porrasta alempana pelaakin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kovia lukuja! Valo ry:ltä peritään takaisin valtionavustuksia 1,75 miljoonaa

    2. 2

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    4. 4

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    5. 5

      Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Uhkeiden Playboy-kaksosten railakas illanvietto riistäytyi täysin käsistä – molemmat pidätettiin väkivaltaisen rähäkän seurauksena

    8. 8

      Mercedes-pomolla yllättävä kanta siihen, sorsiko Ferrari Kimi Räikköstä Monacossa

    9. 9

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    10. 10

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    2. 2

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    3. 3

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    4. 4

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    5. 5

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    6. 6

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    7. 7

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    8. 8

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    9. 9

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    10. 10

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kovia lukuja! Valo ry:ltä peritään takaisin valtionavustuksia 1,75 miljoonaa

    2. 2

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    3. 3

      Hanna-Maria Seppälä julkaisi harvinaisen yhteiskuvan – poseeraa 23 vuotta vanhemman Anssi-rakkaansa rinnalla

    4. 4

      Presidentti Sauli Niinistö aikoo pyrkiä jatkokaudelle ensi vuoden presidentinvaaleissa

    5. 5

      Kommentti: Niinistön voittaminen vaatisi ihmeen

    6. Näytä lisää