Minja, Miisa

Valioliiga

Arsenal murskasi Cityn - Pellegrinille jäi päänvaivaa

Julkaistu:

Community Shield -ottelu päättyi Tykkimiesten juhliin. City leirissä riittää mietittävää, kirjoittaa Urheilusanomien kirjeenvaihtaja Eero Laurila Wembleyltä.
Arsenal voitti Manchester Cityn perinteisessä Community Shield -ottelussa maalein 3–0.

Tykkimiesten maalijuhlat aloitti espanjalaiskeskikenttä Santi Cazorla, joka laukoi ottelun avausmaalin 21 minuutin jälkeen. Aaron Ramsey jatkoi punaista riemua kolme minuuttia ennen puoliaikaa ja vei pohjoislontoolaiset kahden maalin johtoon.

Arsenal vaihtoi tauolla kolme pelaajaa ja siirtyi puolustuslinjaan, jonka jokainen pelaaja oli pelannut viime kaudella lähtökohtaisesti linjan laidalla. City oli hyödyntää Tykkimiesten hetkellisen epävarmuuden, mutta puolalaismaalivahti Wojciech Szczesny torjui montenegrolaishyökkääjä Stevan Joveticin kaksi laadukasta maalipaikkaa.

Punapaidat iskivät kolmannen kerran tunnin pelin jälkeen, kun vaihdosta sisään tullut Olivier Giroud laukoi pallon komeasti reilusta 20 metristä ohi tuoreen City -vahdin Willy Caballeron.

Voitto oli ansaittu, sillä City näytti suhtautuvan perinteiseen, valioliigamestarin ja Englannin cupin voittajan välillä pelattavaan otteluun puolivaloilla. Motivaatio-ongelmat heijastuivat muun muassa keskikentän pohjapelaajan Yaya Touren liikkumisesta.

Arsenal nosti avauskokoonpanon Alexis Sanchezin, Calum Chambersin ja Mathieu Debuchyn. Kesän aikana Emirates-stadionille siirtynyt kolmikko vakuutti ensimmäisessä virallisessa ottelussaan ja tuo manageri Arsene Wengerille vielä paljon iloa.

Sen sijaan Cityn uudet nimet, maalivahti Caballero ja keskikentän pohja Fernando saavat antaa vielä manageri Manuel Pellegrinille lisänäyttöjä, jotta kaksikko saa lauantaina alkavalla valioliigakaudella uuden mahdollisuuden avauskokoonpanossa.

Ottelua seurasi Wembleyllä 71 523 katsojaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    2. 2

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    6. 6

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    7. 7

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    8. 8

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    9. 9

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    10. 10

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    2. 2

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    6. Näytä lisää