Leena, Matleena

Valioliiga

Valikko

Hollantilaislegenda myöntää: Tottenham haluaa minut päävalmentajakseen

Julkaistu:

VALIOLIIGA
Entinen Hollannin maajoukkueen kapteeni ja nykyinen Ajaxin valmentaja Frank de Boer on kertonut, että Valioliigassa pelaava Tottenham on kiinnostunut hänen palveluksistaan. Asiasta kertoo Winnigeg Free Press.
Ajaxin neljästi peräkkäin Hollannin mestariksi luotsannut de Boer on yksi nousevista valmentajanimistä Euroopan jalkapallokentillä.

Tottenham metsästää uutta manageria kesken kauden vetovastuun ottaneen entisen Spursin keskikenttämiehen Tim Sherwoodin tilalle.

De Boer kertoo kuulleensa Tottenhamin ottaneen yhteyttä Ajaxin jalkapallojohtajaan Marc Overmarsiin ja tiedustelleen de Boerin halukkuutta ryhtyä lontoolaisseuran valmentajaksi.

Ajaxin neljäs peräkkäinen Hollannin mestaruus varmistui viikonloppuna. De Boer kertoo olevansa sitoutunut Ajaxiin kauden loppuun saakka. Sen jälkeen hän aikoo miettiä jatkoaan.

- Aion kuunnella heitä [Tottenhamin edustajia] ja keskustella heidän kanssaan. Sen jälkeen kerron, miltä minusta tuntuu, de Boer sanoo.

De Boer lisäsi, että hän näkee Tottenhamin toiminnassa paljon parantamisen ja kehittämisen varaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    5. 5

      MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

    6. 6

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    7. 7

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    8. 8

      HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

    9. 9

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    10. 10

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    7. 7

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    8. 8

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    9. 9

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    5. 5

      MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

    6. Näytä lisää