Marko, Markus, Markku

Valioliiga

Valikko

Liverpoolin manageri ylisti teinitähteään: "Euroopan paras"

VALIOLIIGA
Liverpoolin 19-vuotias teinitähti Raheem Sterling loisti pääsiäissunnuntain valioliigaottelussa Norwichia vastaan.
Sterling teki kaksi maalia ja syöti kolmannen Liverpoolin 3-2-voittoon päättyneessä ottelussa.

Pelin jälkeen Liverpoolin manageri Brendan Rodgers kehui Sterlingiä ylitsevuotavasti.

- Voi sanoa, että hän on Euroopan paras nuori pelaaja, Rodgers sanoi Daily Mailin mukaan.

Huippuvireessä oleva Sterling onnistui maalinteossa myös viime viikonloppuna Manchester  Cityä vastaan. Yhteensä hän on tehnyt jo yhdeksän maalia tällä Valioliigan kaudella.

- Järkytyn, jos hän ei voita Englannin vuoden nuoren pelaajan palkintoa, Rodgers sanoi.

- Sterling on aina ollut lahjakas, mutta olen ollut erityisen tyytyväinen hänen kypsiin esityksiinsä. Hän on todella uhrannut aikaa työlleen, Rodgers jatkoi.

Jamaikalaislähtöisellä Sterlingillä on ollut ongelmia kentän ulkopuolella. Hän on ollut syytteessä pahoinpitelystä - tosin oikeus tuomitsi hänen olleen syytön - ja hänellä on huhuttu olevan neljä lasta. Oikeasti Sterlingillä on yksi tytär.

- Jos Sterling antaa itselleen mahdollisuuden onnistua, hän voi saavuttaa ihan mitä tahansa. Hän on erikoislaatuinen lahjakkuus, ex-hyökkääjätähti Gary Lineker twiittasi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    2. 2

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. 6

      Le Peniltä yllättävä ilmoitus: luopuu Kansallisen rintaman puheenjohtajuudesta

    7. 7

      Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui Hirvensalmella sijaitsevassa asunnossa – poliisi tutkii kahtena tapon yrityksenä

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    10. 10

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    2. 2

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    3. 3

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    4. 4

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    5. 5

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    6. Näytä lisää