Iivari, Iivo

Valioliiga

Liverpoolin manageri: ”Olemme matkalla kohti mestaruutta”

Julkaistu:

Englannin Valioliiga
Liverpoolin manageri Brendan Rodgers uskoo ”Punaisten” palaavan ykköseksi lähivuosina.
Hurjia maalimääriä viime viikkoina takonut Liverpool isännöi keskiviikkona Valioliigassa Sunderlandia.

Luis Suarezin ja Daniel Sturridgen johtama Liverpoolin hyökkäys on tällä hetkellä Valioliigan pelottavimpia. Kuuden liigaottelun voittoputki on nostattanut taas vahvoja spekulaatioita joukkueen mestaruusmahdollisuuksista.

Liverpool voitti Englannissa pääsarjan mestaruuden viimeksi 1990.

Nyt sen mahdollisuudet ykköseksi ovat parhaimmat pitkään aikaan, vaikka Chelsea ja varsinkin Manchester City ovat myös näyttäneet vahvuutensa.

- Emme ole voittaneet mestaruutta pitkään aikaan. Se (ykkössija) saattaa tulla tänä vuonna tai sitten ei. Ei ole silti epäilystäkään, ettemmekö olisi oikealle tiellä kohti mestaruutta, Rodgers sanoi BBC:n mukaan.

Hän muistuttaa, että Liverpoolin nykyinen joukkue on edelleen vasta rakennusvaiheessa.

- Emme ole vielä valmis tuote, mutta opimme koko ajan. Nautimme tällä hetkellä jalkapallosta. Silti vielä on helkutinmoinen matka siihen, millainen haluan meidän olevan, Rodgers sanoi.

Luis Suarez johtaa liigan maalipörssiä 28 osumallaan. Sturridge on kakkosena 19 maalillaan. Kaksikko on tehnyt tällä kaudella Valioliigassa enemmän maaleja kuin esimerkiksi Everton tai Tottenham, mutta sentään yhden vähemmän kuin hallitseva mestari Manchester United.

Liverpoolin hurja vire ja historiatilastot eivät lupaa Sunderlandille mitään keskiviikkoiltana. Sunderland ei ole voittanut koskaan Valioliigan ottelua Liverpoolin kotistadionilla Anfieldillä.

- Meidän on uskottava itseemme – se on ainoa vaihtoehto, Sunderlandin manageri Gus Poyet sanoi.

Sunderland joutuu tulemaan toimeen ilman Liverpoolista lainaamaansa Fabio Borinia, joka ei saa pelata isäntäseuraansa vastaan.

Valioliiga keskiviikkona (alkamisajat Suomen aikaa):

  • West Ham–Hull (21.45)
  • Liverpool–Sunderland (22.00)

Lähde: BBC

Ota kantaa

Voittaako Liverpool tällä kaudella Valioliigan mestaruuden?

Kyllä 40% Ei 60%
Ääniä yhteensä 4465

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    2. 2

      Yle: Turun puukotusten pääepäilty kyseli neuvoja, miten voisi liittyä Isisiin

    3. 3

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    4. 4

      Suora lähetys seisahtui: Meteorologi purskahti itkuun ruudussa – ainutkertainen tapaus leviää netissä

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. 6

      Pääepäillyn kielletyt tatuoinnit herättivät huomiota moskeijassa – ”Hän ei vaikuttanut kovin uskonnolliselta”

    7. 7

      Poliisi: Sukellusvenemysteeriin liittyvä ruumis silvottu tahallaan

    8. 8

      Tiellä hidastelleet kuohuttivat palomestaria kuolonkolarin raivaustöissä – ”Autoilijoiden tulisi keskittyä ajamiseen”

    9. 9

      AL: Särkänniemestä Kreikkaan kuljetettu Veera-delfiini aiotaan siirtää – ”Jotta asiat sujuisivat helpommin”

    10. 10

      CAS julkisti Johaugin tuomion kokonaisuudessaan – päätös ei ollut yksimielinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikkien aikojen ”photobombaus”? – Nasan kuva auringonpimennyksestä sisälsi uskomattoman yksityiskohdan

    2. 2

      Sädehtivä brunetti! Prinsessa Madeleine yllätti aivan uudella ulkonäöllä – upea muodonmuutos

    3. 3

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    4. 4

      Karu löydös: Puhelin tai kaiutin voi paljastaa, milloin asunnossa harrastetaan seksiä

    5. 5

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    6. 6

      Jari Isometsältä terävä huomio Therese Johaugin dopingtuomiosta

    7. 7

      Nainen sairastui parantumattomaan syöpään – Johnson & Johnson määrättiin jättikorvauksiin

    8. 8

      Turun puukotusiskun pääepäilty vangittiin – myönsi aiheuttamansa kuolemat

    9. 9

      Prinsessa Diana käytti vihki- ja kihlasormuksiaan vielä neljä vuotta eronsa jälkeen – taustalla sydäntäsärkevä syy

    10. 10

      Therese Johaugin dopingrangaistus koveni – näin Aino-Kaisa Saarinen kommentoi tuomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

    2. 2

      Yle: Turun puukotusten pääepäilty kyseli neuvoja, miten voisi liittyä Isisiin

    3. 3

      Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

    4. 4

      Suora lähetys seisahtui: Meteorologi purskahti itkuun ruudussa – ainutkertainen tapaus leviää netissä

    5. 5

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    6. Näytä lisää