Kuisma

Valioliiga

Puskurimiljardöörin painajainen - Fulham vaarassa pudota

Julkaistu:

Valioliiga
Southampton haki Craven Cottagelta ensimmäisen voittonsa sitten lokakuun 1947, kirjoittaa Urheilusanomien kirjeenvaihtaja Eero Laurila.
Fulham sai viime kesänä uuden omistajan, kun muun muassa auton puskureilla miljardiomaisuuden tehnyt Shahid Khan osti seuran Mohamed Al-Fayedilta.

Noin 300 miljoonaa dollaria länsilontoolaisiin panostanut Khan elää sijoituksensa kanssa kriittisiä hetkiä, sillä Fulham on ajautunut syvälle putoamistaistoihin.

Khan on reagoinut tiukasti, jotta seuran kurssi kääntyy: Manageri Martin Jol sai potkut joulukuussa. Taustoihin on nimetty jo kolme uutta valmentaa. Siirtoikkunan aikana ryhmää vahvistettiin vielä seitsemällä uudella pelaajalla.

Pelin henki oli siis selvä, kun Fulham kohtasi lauantai-iltapäivänä Southamptonin - muutosten on johdettava pikaisesti tuloksiin myös vihreällä veralla.

Artur Boruc pahensi Khanin ja Fulhamin tuskaa ottelun ensimmäisellä jaksolla, sillä vieraiden nopeasti reagoiva puolalaisvahti torjui kolme kotijoukkueen avopaikkaa.

Fulham koki puoliajan jälkeen tutun kohtalon: yhtenäisempi Southampton nakersi valkopaitojen pakkaa syöttö syötöltä ja osui Adam Lallanan, Rickie Lambertin ja Jay Rodriguezin maaleilla kolme kertaa.

– He ovat matkalla kesällä Brasiliaan, lauloivat runsaslukuiset vieraskannattajat tehokolmikolle, joka kärkkyy paikkaa Englannin maajoukkueesta.

Ennen ottelua uusista hankinnoista iloinnut kotiyleisö sai huomata, että onnea ei voi vain ostaa jalkapallossa - edes Khanin dollaripino ei auta, jos joukkueesta puuttuu sielua.

Fulham on jo kaapannut junioripuolelleen Southamptonin akatemian takavuosien avaintekijät. Jos Khan malttaa antaa heille aikaa, voi tulos olla jatkossa toinen, sillä vierailla oli ottelun päätyttyä kentällä peräti seitsemän pelaajaa, jotka edustivat eteläenglantilaisia jo kaksi vuotta sitten sarjatasoa alempana.

Aivan jokapäiväistä herkkua voitot Craven Cottagella eivät Southamptonille ole - edellisen kerran Pyhimykset juhli voittoa sympaattisella stadionilla lokakuussa 1947.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    4. 4

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    5. 5

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    6. 6

      Rakastuneet kuvat julki! Prinssi Harry ja Meghan Markle edustivat ensimmäistä kertaa yhdessä kameroista välittämättä – pari hehkuu onnea

    7. 7

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    8. 8

      Trumpin yritys korvata Obamacare näyttää kaatuvan jälleen – jo kolme republikaania vastustaa: ”Tämä ei yksinkertaisesti ole se tapa”

    9. 9

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    10. 10

      Emmerdale-tähti kuoli – menehtyi kesken lomamatkan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    4. 4

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    5. 5

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    6. 6

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    7. 7

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    9. 9

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    10. 10

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Venäläistä pariskuntaa epäillään 30 murhasta ja kannibalismista – kännykän kuvat paljastivat yhden historian karmeimmista tapauksista

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Haposta tuli Lontoon rikollisjengien uusi ”suosikkiase” – nuorisotyöntekijän mukaan taustalla ovat nämä syyt

    4. 4

      Etelä-Korea esitti vaatimuksen Yhdysvalloille jännitteiden lieventämiseksi: ”Erittäin todennäköistä, että Pohjois-Korea provosoi lisää”

    5. 5

      5,5 vuotta Vietkongin vankina, Trump kiisti McCainin sotasankaruuden: ”Hän ei ikinä pyytänyt anteeksi”

    6. Näytä lisää