Ritva

Valioliiga

Valikko

Hylkiöpelaaja näytti taas – nyt ManUn vuoro kärsiä

Julkaistu:

Tottenham voitti Manchester Unitedin vierasottelussa 2–1.
Tottenhamista joulukuun puolivälissä erotetun manageri Andre Villas-Boasin kohtalon oikeellisuudella on ehditty spekuloida. Ainakin yksi merkittävä positiivinen muutos näkyy Tottenhamissa hänen lähtönsä jälkeen. Villas-Boas piti hyökkääjä Emmanuel Abebayoria hylkiön roolissa reserveissä. Villas-Boasin seuraaja Tim Sherwood on nostanut Abebayorin takaisin ykkösjoukkueeseen, ja tulos on ollut upeaa.

Adebayor on tehnyt Villas-Boasin potkujen jälkeen viidessä ottelussa neljä maalia.

Sunnuntaina hän iski Manchester Unitedia vastaan vieraissa.

Värikäs ottelu eteni suurilta osin ManUn näennäisessä hallinnassa, mutta Tottenham näytti tehonsa. ManU pystyi luomaan todella vaarallisen myllytyksen vasta lopussa, mutta Tottenham kesti.

Ensimmäisellä puoliajalla Tottenham oli isäntäjoukkuetta vaarallisempi.

Tottenham sai luotua hyvän paikan jo ottelun alussa. ManUn maalivahti David de Gea kuitenkin torjui Aaron Lennonin laukauksen hyvin jalallaan.

Ottelun avausmaali nähtiin 34. minuutilla. Christian Eriksen keskitti oikealta, ja Emmanuel Adebayor puski pallon takakulmaan. Puolustaja Chris Smallingin näennäisvartiointi tilanteessa toi mieleen pikkulapsen joulukuusen ympärillä.

ManU hallitsi ottelun ensimmäistä puoliaikaa, mutta vaarallisimmat tilanteet tulivat sen maalille. Roberto Soldadolla oli paikka tuplata lontoolaisten johto 39. minuutilla, mutta hän osui kurotuksensa päätteeksi palloon polvellaan, ja pallo lensi maalin yli.

Toisella puoliajalla Tottenham iski jälleen. Eriksen puski pallon maaliin löysällä kierteellä 66. minuutilla, kun Lennonin keskitys oli muuttanut suuntaa puolustaja Nemanja Vidicistä.

Kahden maalin johto tuuditti lontoolaiset vaaralliseen hyvänolontunteeseen. ManU iski kavennuksen heti aloituksen jälkeen, kun Danny Welbeck pääsi juoksemaan yllättävän helposti avopaikkaan: 1–2.

Tämän jälkeen ManU haki raivoisasti tasoitusta, mutta Tottenhamin alakerta piti – viimeisenä lukkonaan hyvin pelannut maalivahti Hugo Lloris.

Aivan viime hetkillä Lloris torjui Wayne Rooneyn pahan kudin kulmapotkuksi. Vidic pääsi puskemaan kulmuriin, mutta Lloris oli jälleen valppaana.

Vielä myöhemmin Vidic puski pallon yli.

Pallonhallinta kirjattiin ManUlle BBC:n mukaan prosentein 61–39, ja maalintekoyritykset 16–9.

Tottenham juhli liigaottelun voittoa Old Traffordilla toisella peräkkäisellä kaudella.

Tottenham on taulukossa kuudentena. Eroa kärkijoukkue Arsenaliin on kahdeksan pistettä. ManU löytyy sijalta seitsemän, 11 pisteen päässä kärjestä. Kotitappio oli ManUlle kuluvan liigakauden neljäs.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    3. 3

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    4. 4

      WSJ: Trump kaavailee isoja muutoksia Valkoisen talon henkilöstöön

    5. 5

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    6. 6

      Klassinen paperilapulla yritetty ryöstö karahti karille Kuopiossa

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    9. 9

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    10. 10

      Imaami kertoo lehdelle kavahtaneensa Manchesterin terroristin käytöstä ennen iskua – ”Hän näytti minulle vihan kasvot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    3. 3

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    6. 6

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    7. 7

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    8. 8

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    9. 9

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    10. 10

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    2. 2

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    3. 3

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    4. 4

      WSJ: Trump kaavailee isoja muutoksia Valkoisen talon henkilöstöön

    5. 5

      Kimi Räikkönen taistelee paalusta Monacossa – Mercedes vaikeuksissa

    6. Näytä lisää