Aija, Aava

Valioliiga

Valikko

ANAlyysi: Tottenham nollatilanteessa

Valioliiga
Voitolla matkaa Valioliigan kärkeen olisi kuusi pistettä ennen joulunajan otteluruuhkaa - Tottenham ei siis voi olla kriisissä. Ja silti on. Joukkueelle sunnuntain peli Southamptonissa on äärimmäisen tärkeä ja samalla erittäin vaikea.
Tästä ei ole montaa viikkoa kun itse ainakin odottelin Tottenhamin pelin muutaman palasen loksahtamista kohdilleen, sillä joukkueen otteet näyttivät ainakin lupaavilta. Sitten tuli pari rumaa tappiota ja sitten lähti manageri Andre Villas-Boas. Nyt Tottenham on tavallaan tilanteessa, jossa kaikki alkaa alusta ja se ei ole hyvä lähtökohta tässä vaiheessa kautta.

Ei pidä vähätellä Manchester Citylle ja Liverpoolille kärsittyjä murskatappioita, mutta minä en täysin ymmärtänyt seurajohdon ratkaisua Liverpool-tappion jälkeen. Spurs oli komeasti jatkossa Eurooppa-liigassa ja Valioliigassa oli sitä ennen alla tasapeli Manchester Unitedia vastaan ja kaksi vierasvoittoa. Ei Tottenham ollut lähelläkään mitään syöksykierrettä.

Ratkaisu oli sen lisäksi tehty ilmeisen pikaistuksissa, sillä on aivan selvää ettei Tim Sherwood ollut odotellut kulman takana Spurs-johdon merkkiä tarttua puikkoihin eikä varmasti jatkakaan tehtävässään kauaa. Sherwood on tässä vain tällä hetkellä vielä väärässä paikassa, häntä on turha syyttää mistään, mutta olisi luullut seuran johdolla olevan takataskussa toinen vaihtoehto valmiina, jos kerran potkuihin päädyttiin. Nyt uusi mies tarttunee puikkoihin pahimmassa mahdollisessa otteluruuhkassa ja siinä vaiheessa kriisistä puhuminen voi olla jo paikallaan.

Andre Villas-Boasista tehtiin syntipukki, mutta minä menisin hiukan toiseen suuntaan ja näkisin suurimpana syynä Tottenhamin tiettyihin vaikeuksiin Gareth Balen siirron Real Madridiin kesällä. Balen menetys oli toki iso, mutta vielä suurempi oli siirron vetkuttaminen elokuun lopulle saakka. Sen myötä Villas-Boas pääsi oikeastaan rakentamaan joukkuetta ja kautta jälkimmäisen ollessa jo käynnissä. Tähän nähden tulokset olivat vähintäänkin hyviä ja pari yksittäistä mahalaskua ehkä jopa odotettavissa.

Tottenhamin seurajohto on nyt ajanut itsensä, seuran ja joukkueen tilanteeseen, josta on hyvin hankala löytää ulospääsyä. Jos Southamptonista sunnuntaina on tuomisina tappio - vaikkei murskanumeroista puhuttaisikaan - ei Tottenhamia ainakaan minun papereissani kannata kovin korkealle keväällä noteerata. Pahimmassa tapauksessa hyvä ja suhteellisen tasainen nousu viime kausien aikana pyyhitään kertaheitolla pois.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    5. 5

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    6. 6

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    7. 7

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    8. 8

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    9. 9

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitiin – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    10. 10

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    5. 5

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    6. 6

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    7. 7

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    10. 10

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    5. 5

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    6. Näytä lisää