Teijo

Valioliiga

Valikko

ANAlyysi: Sateentekijä?

VALIOLIIGA
Yhdistetään Arsenalin turhat yritykset läpi kesän siirtomarkkinoilla ja viime hetkien - siirtoikkunan - siis hankinnat Mesut Özil etunenässä ja saadaan aikaan viikonlopun puheenaihe Valioliigassa.
Özilin siirron taustoista on väännetty peistä monen toimesta koko viikko ja kun en itse tiedä enempää kuin lehdissä on kerrottu, niin on vaikea arvioida mille tosiseikoille tai kuvitelmille kenenkin väitteet perustuvat. Takuuvarmaa on kuitenkin, että Arsenal sai tällä kertaa hankittua todellisen laatupelaajan riveihinsä.

Saksalainen on osoittanut kykynsä monilla eri kentillä jo aiemmin ja esitys Sunderlandia vastaan etenkin ensimmäisellä puoliajalla oli todella vahva. Paineet olivat varmasti kovat ja sitä taustaa vasten nuoren pelaajan esitys todella kypsä. Veikkaanpa että Arsenalin fanikaupassa alkaa olla kiire painaa uusia pelipaitoja numerolla 11.

Mutta. Özil tuo eittämättä uuden ulottuvuuden Arsenalin peliin, mutta kaikkea ei vielä nähty Sunderlandissa voitosta huolimatta. Santi Cazorla toki oli sivussa pelistä, mutta Arsenalilla on vielä todistettavaa sen suhteen onko joukkueesta todella haastamaan kärkeä tällä kaudella. Kauden alkaessa elokuussa olin valmis sanomaan että ei ole, nyt en enää ole ollenkaan yhtä varma.

Yksi pelaaja ei yhtään joukkuetta muuta täysin, mutta voi olla se ratkaiseva palanen joka saa muutkin toimimaan. Saksan päävalmentaja Joachim Löw hämmästeli viikolla sitä miksi Real Madrid päästi Özilin lähtemään ja epäili, että yksi syistä oli se ettei Öziliin täysin luotettu sittenkään espanjalaisjätissä ja tämä kenties vaikutti pelaajan esityksiin. Jos Löw on oikeassa, niin nyt voidaan odottaa paljon. Arsene Wenger tuskin jättihankintaansa hylkää millään tavalla ja ranskalainen on muutenkin yleensä hyvä käsittelemään pelaajiaan. Ja kuten Löw huomautti, kokeneiden Per Mertesackerin ja Lukas Podolskin pelaaminen Arsenalissa tuskin on Özilin kannalta ainakaan huono asia.

Arsenalissa saattaa olla tapahtumassa vihdoinkin jotain uutta ja merkittävää.

Edit. korjattu Özilin numeroksi 11.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    3. 3

      Lotta Näkyvä julkaisi poikkeuksellisen rohkean vappukuvan – kiusoittelee niukassa uimapuvussa: ”Housut eivät ole välttämättömät”

    4. 4

      Mauri Pekkarinen närkästyi vahvojen limuviinojen tulosta kauppoihin: ”En tule kuuna päivänä hyväksymään”

    5. 5

      19-vuotias opiskelija tienaa tuhansia euroja deittailemalla vanhempia miehiä – tarjoaa seuraansa nettisivustolla: ”Nautin esillä olosta”

    6. 6

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    7. 7

      Helsingin poliisi varautunut vappuna jopa terrorin varalta – rekkaesteitä keskustan tuntumaan

    8. 8

      Räikkönen vihdoin eturiviin? Ferrari suosikkina Sotshin aika-ajoihin

    9. 9

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    10. 10

      Kaisa Mäkäräinen julkaisi kuvia rantalomaltaan – sukelteli haiden kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    5. 5

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    6. 6

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    7. 7

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    8. 8

      Hyvän mielen lappu porraskäytävässä nosti taloyhtiön tunnelmaa: näyttelijä ilmoitti 90-vuotisjuhlistaan – ”voi kuulua meteliä”

    9. 9

      Povipommi Katie Price jätti 9-vuotiaan tyttärensä lentokentälle ja lähti lomalle: ”Jouduin tekemään valinnan”

    10. 10

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    2. 2

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    3. 3

      Lotta Näkyvä julkaisi poikkeuksellisen rohkean vappukuvan – kiusoittelee niukassa uimapuvussa: ”Housut eivät ole välttämättömät”

    4. 4

      Mauri Pekkarinen närkästyi vahvojen limuviinojen tulosta kauppoihin: ”En tule kuuna päivänä hyväksymään”

    5. 5

      19-vuotias opiskelija tienaa tuhansia euroja deittailemalla vanhempia miehiä – tarjoaa seuraansa nettisivustolla: ”Nautin esillä olosta”

    6. Näytä lisää