Teresa, Tessa, Terttu

Valioliiga

Valikko

Hurjassa otteluruuhkassa pelaava Chelsea haastaa jo kuivilla olevan ManUn

Urheilusanomien Englannin-kirjeenvaihtaja Saku-Pekka Sundelin arvioi lähtökohtia sunnuntain huippuotteluun Manchester United-Chelsea.
Alkuasetelmat:
Manchester United juhli viime viikolla rajusti seuran mestaruutta. Phil Jones ja Chris Smalling bongattiin manchesterilaisen kasinon edestä kello kuusi aamulla.

Konkaritopparit Rio Ferdinand ja Nemanja Vidic menivät kiltisti kotiin aiemmin, tosin koomisella tavalla. Heidät kuvattiin taksissa, joka oli maalattu Manchester Cityn värein.

Juhlinta näkyi viime viikonloppuna Arsenalia vastaan ensimmäisen puolituntisen, mutta sen jälkeen United pelasi tuttuun tapaansa.

Joukkue menetti Arsenal-tasapelillä mahdollisuutensa Chelsean 95 pisteen valioliigaennätykseen, mutta sir Alex Fergusonin joukkueilla ei ole tapana aloittaa lomailua ennen aikojaan.

Seuraa näitä:
Ottelu on Chelsealle jo kauden 65. ja peräti kymmenes kuukauden sisällä. Epäsuosittu manageri Rafa Benitez tasapainottelee hienosti kierrättäessään pelaajiaan Valioliigan ja Euroopan liigan otteluruuhkassa.

Juan Mata ja Oscar aloittivat torstaina penkillä, mutta loistavaan kevätvireeseen äitynyt Eden Hazard johti tyylikkäästi hyökkäystä. ”Three amigos” on sarjan vaarallisimpia hyökkäyspään kolmikkoja.

Fernando Torres laukoo vieläkin ajoittain avopaikoista stadionin parkkipaikalle, mutta on siinä sivussa osunut 20 kertaa kaikissa kilpailuissa tällä kaudella. Tuoreempi Demba Ba saanee silti vastuun ManUa vastaan.

Joukkueen ykköspelaaja Hazardin ohella on tällä hetkellä David Luiz, joka pelaa keskikentällä paremmin kuin topparina. Luiz on iskenyt parin viikon sisään kaksi komeaa maalia kaukolaukauksellaan.

Hänestä tehdään brittimediasta jo seuran kapteenia ensi kaudeksi. Sen tosin päättänee tuleva manageri, joka entistä vahvemmin näyttäisi olevan Jose Mourinho.

Näin käy:
Chelsealla on enemmän panosta, ja se on hyvässä vireessä. Vierasvoitto ei olisi suuri sensaatio.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    4. 4

      Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. 6

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    7. 7

      Punkkien levittämä vaarallinen aivotulehdus iski Kotkaan

    8. 8

      Kätilöopisto suljetaan kiireellisesti – sisäilmavaurioiden laajuus tuli yllätyksenä

    9. 9

      Suomenhevosen siitosura toi tuhansia jälkeläisiä ja miljoonia euroja – 28-vuotias legenda pääsi ansaituille eläkepäiville

    10. 10

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    5. 5

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    6. 6

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    9. 9

      Poliisi Hirvensalmen tragediasta: Isän kuolemaan ei uskota liittyvän rikosta

    10. 10

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    4. 4

      Tältä näyttävät Pohjois-Korean massiiviset tykistöharjoitukset: ”Suurimmat koskaan”

    5. 5

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    6. Näytä lisää