Alvar, Auno

Valioliiga

ANAlyysi: Muistoja verestämässä

Julkaistu:

Ilta-Sanomien jalkapalloasiantuntija Antti Niemi käy viikonlopun kolumnissaan läpi nykyistä suhdettaan urallaan edustamiinsa seuroihin.
Omia vanhoja seuroja tulee aina seurattua hiukan tarkemmin kuin muita ja pääsiäisenä tuli hyvä tilaisuus hiukan enemmänkin kuin vain seuraamiseen eli matkaamiseen paikan päälle.

Olin nimittäin poikani kanssa pääsiäisen Englannissa ja ohjelmaan kuului käynti kahdella tutulla stadionilla. Olimme lauantaina St. Mary’silla Southamptonissa ja maanantaina Craven Cottagella Lontoossa. Jokusen kerran on kummankin katsomossakin tullut aiemminkin istuttua, mutta kyllä ottelutapahtumissa tulvi muistoja mieleen ennen kaikkea kentän puolelta.

Kummassakaan joukkueessa ei pelaa enää juurikaan omia pelikavereitani - Southamptonissa ei varsinaisesti yhtäkään - enkä minä sulkenut silmiäni ja nähnyt itseäni tolppien välissä tai alkanut torjua palloja katsomossa. Ei mitään sellaista. Joukkueet olivat muuttuneet, mutta seurat ja ennen kaikkea tunnelma stadionilla oli sama. Ennemminkin sitä saattoi sulkea silmänsä ja todeta tyytyväinen hymy huulillaan, että ”oman” stadioninsa tunnistaa edelleen ottelupäivänä vaikka silmät kiinni.

Kun sittemmin on itse siirtynyt valmennustehtäviin, niin tietysti yrittää aina katsoa jokaista ottelua jollain lailla analyyttisesti, mutta tällä kertaa en liiemmin edes yrittänyt. Oli hienoa olla katsomossa kuin ketkä tahansa isä ja poika, seuraamassa ottelua ja kannustamassa omaa suosikkiaan. Ja totta kai me tosiaan myös kannustimme.

Ja mikäpä oli kannustaessa. Saints kaatoi Chelsean komeasti ja jopa täysin ansaitustikin ja otti pitkän askelen kohti säilymistä. Fulham puolestaan kukisti paikalliskamppailussa Queen’s Parkin ja paitsi käytännössä varmisti oman sarjapaikkansa sysäsi samalla naapurinsa hyvin lähelle putoamista. Olimme siis voittajien puolella - emme toki siksi, että nämä joukkueet voittivat.

Fulhamin osalta kaikki sujui kuin tanssi ensimmäisellä puoliajalla, mutta ottelu meni lopulta tiukaksi. Muistelen itsekin joskus samaa kokeneeni samalla areenalla. Ihan parastaan joukkue ei ole ehkä tällä kaudella irti saanut, mutta sellaiset väläykset kuin maanantain ensimmäinen puoliaika oli, ovat kuitenkin riittäneet. Fulham pelaa Valioliigaa ensi kaudellakin.

Southampton sen sijaan on ollut todellinen yllätys. Syksy oli vaikea monestakin syystä, mutta nyt joukkue pelaa todella aktiivisesti ja suurella itseluottamuksella, haastaa rohkeasti isompansakin - ja tekee tulosta. Sarjasopimus ei vielä ole taskussa, mutta lauantain kaltaisella pelillä kohta varmasti on.

Saints matkaa lauantaina Readingin vieraaksi ja sitä peliä katsotaan nyt kuitenkin muualla kuin paikan päällä. Melkein uskallan uskoa, että tuomisina on voitto ja sitä myötä säilyminen entistä lähempänä. Vai olisikohan pitänyt tehdä vielä uusi reissu ja lähteä itse kannustamaan ja varmistamaan asia…

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    3. 3

      Metsään suistunut auto katkaisi valopylvään ja puita Ylivieskassa – nuori kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Mariah Carey hätkähdytti antoisassa nahkamekossa – treffi-illan piukka asuvalinta pakotti tukeutumaan nuoreen rakkaaseen

    6. 6

      Trump jatkoi huippu-urheilijoiden ryöpyttämistä – NFL-pelaajan äidiltä uhmakas kuitti presidentille

    7. 7

      Entinen tv-kuuluttaja: ”Ei ollut oma ratkaisuni, etten ole enää ruudussa”

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump uhkasi poikkeuksellisen suorasanaisesti Pohjois-Korean johtajia: ”He eivät ole täällä enää pitkään”

    10. 10

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    4. 4

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Kuolleen tyttöystävänsä muistoksi jo 12 000 km pyöräilleen miehen matka oli katketa Suomeen – iloinen yllätys pelasti

    7. 7

      Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä

    8. 8

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    9. 9

      Huippukokki Tomi Björck häipyi Suomesta – uskomaton määrä matkatavaraa: perhe poseeraa laukkuröykkiön keskellä

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    2. 2

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    3. 3

      Metsään suistunut auto katkaisi valopylvään ja puita Ylivieskassa – nuori kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalle

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Mariah Carey hätkähdytti antoisassa nahkamekossa – treffi-illan piukka asuvalinta pakotti tukeutumaan nuoreen rakkaaseen

    6. Näytä lisää