Heidi

Valioliiga

Oma maali jatkoi ManUn huikeaa kautta - edellisestä tappiosta jo iäisyys

Julkaistu:

Manchester United on hävinnyt edellisen kerran Valioliigassa marraskuun puolessa välissä.
Manchester United jatkaa voitokasta marssiaan kohti jalkapalloilun Englannin mestaruutta. Valioliigaa johtava ManU vahvisti asemiaan kärjessä, kun se kukisti vieraissa Sunderlandin 1-0 kasvattaen samalla  sarjajohtonsa hetkellisesti 18 pisteeseen.

Ottelun ainoa osuma nähtiin avausjakson 27. minuutilla Sundelandin Titus Bramblen ohjatessa pelivälineen omaan maaliin. Pallo osui Bramblen polveen Robin van Persien laukauksesta, ja Sunderland-vahti Simon Mignolet oli voimaton.

ManUn kannalta pysäyttävin tilanne nähtiin noin tunnin kohdalla, kun maalivahti David De Gea törmäsi omaan toppariin Nemanja Vidiciin. De Gea veti minuutteja henkeä nurmen pinnalla, mutta toipui pelikuntoon.
Unitedin valmentaja Alex Ferguson harrasti hieman pelaajakierrätystä. Vasemman laitapuolustajan paikalla pelasi hollantilainen Alexander Büttner, jolle peli oli ManUssa vasta kauden kolmas.

Voitto oli ManUlle jo seitsemäs peräkkäinen, Sunderland ei puolestaan ole saanut täyttä pistepottia yhtä pitkään aikaan. Unitedin edellisestä pistemenetyksestä on ehtinyt kulua jo yli kaksi -(20.1. Tottenham 1-1) ja tappiosta yli neljä kuukautta (17.11. Norwich 0-1).

Sarjassa toisena majailevalla paikalliskilpailijalla Cityllä on mahdollisuus palauttaa ero 15 pisteeseen kello 17.00 alkavassa kotiottelussaan Newcastlea vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

    5. 5

      Uskomattoman huonoa tuuria: Tuliterät kodinkoneet paloivat peräkärryllä pariskunnan ajaessa kotiin

    6. 6

      Niinistö esitti Venäjälle tarjouksen, josta on vaikea kieltäytyä – Putin kertoi kuunnelleensa mielenkiinnolla

    7. 7

      Yle: Tallink kokeilee risteilyä Suomesta Latviaan – taustalla Viron alkoholiverotus?

    8. 8

      Povekas Mailis Penttilä julkaisi uhkeita bikinikuvia legendaarisesta ökyhotellista Las Vegasista – valtaisa tulipalo raivosi paikassa vain kuukausia sitten

    9. 9

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    10. 10

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    2. 2

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    3. 3

      Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

    4. 4

      IS seuraa hetki hetkeltä – Putin ja Niinistö juhla-aterialla Olavinlinnassa

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

    7. 7

      Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

    8. 8

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    9. 9

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    10. 10

      Miss Suomen kuumat tunnelmat narubikineissä – paljastava peppukuva ihastuttaa: ”En saa silmiäni irti teistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    4. 4

      Niinistö heitti Putinille vastaväitteen pakotteista: ”En ole aivan samaa mieltä”

    5. 5

      Uskomattoman huonoa tuuria: Tuliterät kodinkoneet paloivat peräkärryllä pariskunnan ajaessa kotiin

    6. Näytä lisää