Joni, Joonas, Jouni

Valioliiga

Valikko

ANAlyysi: Itseluottamusta - voittaako QPR vihdoin?

IS Urheilun asiantuntija Antti Niemi peräänkuuluttaa Valioliigakierroksella itseluottamusta sarjan häntäpään joukkueilta.
Viime viikkojen puhutuimpia pelaajia Valioliigassa on ollut Fernando Torres. Jo lopullisesti varjojen maille laskettu kärkimies on yhtäkkiä löytänyt jyvän uudestaan ja maaleja syntyy tällä hetkellä liukuhihnalta.
Torres on hyvä esimerkki siitä miten pienet asiat voivat saada aikaan suuria.

Torresin ”paluun” yksi merkittävistä tekijöistä on toki Rafael Benitezin tulo Chelsean peräsimeen. ”Rafalle” Torresilla ei ollut mitään tarvetta todistella mitään, sen hän oli tehnyt jo Liverpoolissa. Benitez myös tietää miten Torresista saadaan eniten irti ja yksi plus yksi oli tällä kertaa paljon enemmän kuin kaksi. Torres sai lisää uskoa juuri sen verran mitä tarvittiin hiukan terävämpään liikkeeseen ja viimeistelyyn ja kun maali tuli, sai se seurakseen monta lisää ja saa varmasti jatkossakin.

Torres paukuttaa maaleja nyt seurajoukkueitten MM-turnauksessa, mutta vastaavia esimerkkejä voi napsia Valioliigassa nytkin tulessa olevista joukkueista. Otan – mielelläni – esimerkiksi Fulham-toppari Brede Hangelandin. Hän oli jo minun aikanani erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle ja on vielä enemmän sitä nyt.

Fulham oli jo uhkaavasti luisumassa kohti taulukon alapäätä, kun Hangeland oli pelikiellossa, mutta norjalaisen palattua tahti muuttui taas. Jostain luin, että Fulham on saanut pisteitä Hangelandin ollessa poissa vain murusina, mutta norjalaisen pelatessa pitkälti yli 1,5 pisteen keskiarvolla. Kyse ei ole siitä, että Hangeland olisi täysin ylivoimainen pelaaja. Hän on vain erittäin hyvä ja saa omalla pelillään ja varmuudellaan muidenkin pelaamisen paljon helpommaksi ja sitä kautta paremmaksi. Itseluottamuksen nousuun.

Itseluottamus on oikeastaan poikkeuksellisen tärkeä juuri nyt. Jos peli ei kulje ja joukkueesta ei löydy pelaajia, jotka ottavat vastuun ja nostavat koko ryhmän vaikka väkisin raiteilleen, niin edessä oleva vuodenvaihteen otteluruuhka voi olla todella kohtalokas. Tänä viikonloppuna on viimeinen tilaisuus koota itseluottamusta kovaan sumaan, sen keskeltä sitä ei niin helppo olekaan löytää.

Kausi lähestyy samalla puoltaväliään ja nyt ei enää kannata puhua alkukaudesta. Tilastotkin sen osoittavat, että vuodenvaihteen jälkeen ei yleensä enää mitään dramaattisia muutoksia tapahdu ja tämän tietävät myös managerit ja pelaajatkin hyvin. Nyt alkaa olla viimeinen hetki kurssin kääntämiseen. Jos Reading ja Queen’s Park tänä viikonloppuna häviävät, alkavat kellot kumista jo vahvasti.

Loftus Roadilla pelataankin isoista asioista, kun QPR isännöi Fulhamia.
Harry Redknapp on saanut joukkueeseen ryhtiä, mutta kauden avausvoitto puuttuu edelleen. QPR ei varmasti ole juurikaan Fulhamia huonompi joukkue, mutta itseluottamuksessa on tällä hetkellä melkoinen ero. Eikä ”Ärrillä” ole Brede Hangelandia tai oikein ketään muutakaan pelaajaa, joka omalla panoksellaan pystyisi joukkuettaan toden teolla hinaamaan. Se voi olla se ratkaiseva ero.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    2. 2

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Lääkärit-ohjelman kaikkien aikojen sairain ihminen? Riutunut Erin treenasi 8 tuntia päivässä pakonomaisesti: Yksityiskohdat kammottavat

    5. 5

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    6. 6

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    7. 7

      Mick Schumacher puhui isästään ensimmäisen kerran onnettomuuden jälkeen: ”Hän on paras!”

    8. 8

      Äidin ennustus kävi toteen hirvittävällä tavalla: naapuri vei Jarpen hengen

    9. 9

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    10. 10

      Lentoemäntä paljastaa parhaan hetken livahtaa vessaan lennolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Yksi varomaton lause Dr. Phil -ohjelmassa teki Daniellesta, 14, megajulkkiksen – ”Hän on varmasti miljonääri vuoden lopussa”

    3. 3

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    4. 4

      Osaatko ratkaista japanilaisinsinöörien ”helpon” matematiikkapähkinän? Alle 60 prosenttia vastasi oikein

    5. 5

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    6. 6

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    7. 7

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    8. 8

      Jopa kolmannes syövistä voitaisiin välttää – 15 ruokaa, jotka ehkäisevät syöpää

    9. 9

      Jyväskyläläinen Erkki on kahden kesämökin loukussa: ”Se on pelkkää työleiriä”

    10. 10

      Pyssy vaihtui biksuihin – Playboy-kuviin kosiskeltu ampumahiihtokaunotar poseeraa kauden päätteeksi pikkuisissa bikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko tässä totuus Ivanka Trumpin roolista kulissien takana? Nimetön lähde Valkoisesta talosta puhuu NBC:lle

    2. 2

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    3. 3

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    4. 4

      Lääkärit-ohjelman kaikkien aikojen sairain ihminen? Riutunut Erin treenasi 8 tuntia päivässä pakonomaisesti: Yksityiskohdat kammottavat

    5. 5

      Näissä ammateissa työvoimapula on pahin – katso 15 ammatin lista

    6. Näytä lisää