Jaakko, Jimi

Valioliiga

Valikko

Jääskeläinen aloittaa Valioliigan uusissa ympyröissä - "Vähän outoa"

Julkaistu:

Viikonloppuna käynnistyvän Englannin valioliigakauden suomalaisnimiä on pitkän Bolton-rupeaman jälkeen West Hamiin kesällä siirtynyt maalivahti Jussi Jääskeläinen.
Pitkälti 1990-luvun puolelta saakka Boltonia edustaneelle Jääskeläiselle ympyrät ovat uusia, mutta kovin paljon muutosta entiseen ei lopulta ole tullut.

Jääskeläisen kotiutumiseen lontoolaisseuraan on auttanut osaltaan pitkään Boltonissa toiminut West Hamin päävalmentaja Sam Allardyce.

- Ihan normaalilta pre-season on tuntunut uudessa seurassa. Tietysti siihen vaikuttaa se, että manageri on tuttu. Samalla tavalla kauteen on valmistauduttu kuin aikanaan Boltonissa, Jääskeläinen kertoo.

- Monen Bolton-vuoden jälkeen on vähän outoa aloittaa kausi uusissa ympyröissä. Mutta vain vähän, sillä West Ham on hyvä ja perinteinen seura.

Jääskeläinen uskoo myös, että paluun pääsarjaan tehnyt West Ham on tullut ylimmälle tasolle jäädäkseen.

- Meillä on mielestäni hyvä, nuori joukkue. Pelaajat kehittyvät koko ajan ja pari selkeää läpimurtoa on odotettavissa. Hyvän alun kautta saisimme tarvittavaa itseluottamusta, joten tämänkin vuoksi alkukausi on tärkeä.

Jääskeläinen vietti viime kaudella itselleen harvinaisesti pitkät tovit Boltonin vaihtopenkillä. 37-vuotiaalla Jääskeläisellä on takanaan miltei 500 sarjaottelua Englannin kentillä, mutta nälkää pelaamiseen riittää edelleen. Selkeä tavoite onkin napata pelaavan maalivahdin paikka West Hamissa.

- Itse olen pysynyt koko harjoituskauden kunnossa ja tavoitteena on tietysti olla aloittava maalivahti. Jos tämän tavoitteen saavutan, seuraava tavoite on pitää ykkösen paikka koko kauden. Kunnossa ei ole ainakaan mitään vikaa, pelaaminen maistuu hyvältä edelleen, Jääskeläinen vakuuttaa.

West Ham avaa kautensa lauantaina kotiottelulla Aston Villaa vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    2. 2

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    3. 3

      Posti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin

    4. 4

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    5. 5

      Tältä näyttää Itämerellä liikkunut Venäjän ydinsukellusvenejätti ilmasta kuvatulla videolla

    6. 6

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    7. 7

      Joensuussa etsitään 9-vuotiasta poikaa – kateissa eilisillasta lähtien

    8. 8

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    9. 9

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    10. 10

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    2. 2

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    3. 3

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    9. 9

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    2. 2

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    3. 3

      Posti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin

    4. 4

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    5. 5

      Tältä näyttää Itämerellä liikkunut Venäjän ydinsukellusvenejätti ilmasta kuvatulla videolla

    6. Näytä lisää