Juha, Janne, Jani

Valioliiga

Valikko

ManU vahvistaa keskikenttäänsä - Dortmund tekee komean tilin

Julkaistu:

Englannin Valioliigassa täpärästi kakkoseksi päättyneellä kaudella jäänyt Manchester United hankki japanilaispelurin.
ManU kertoi tiistaina päässeensä Bundesliigassa pelaavan Borussia Dortmundin kanssa sopuun keskikenttäpelaaja Shinji Kagawan siirtymisestä Manchesteriin.

Kagawan, 23, pitää vielä läpäistä uuden seuransa lääkärintarkastukset ja saada työlupa Englantiin, ennen kuin siirto saa lopullisen sinettinsä. Unitedissa uskotaan asioiden olevan kunnossa ja siirron varmistuvan kesäkuun loppuun mennessä.

Erinomaisesti Dortmundissa parin vime kauden ajan pelanneen Kagawan sopimus olisi kattanut myös ensi kauden, joten United joutuu maksamaan hänestä siirtokorvauksen saksalaisille.

Siirtosummaa ei ole virallisesti vahvistettu, mutta saksalaismedian tietojen mukaan Manchester United maksaa Japanin maajoukkuemiehestä noin 17 miljoonaa euroa.

Dortmund teki japanilaisella mojovan tilin. Kagawa siirtyi kotimaastaan Dortmundiin vuonna 2010 ja tuolloin saksalaisseura maksoi hänestä Cerezo Osakalle 350 000 euroa. Kagawa pelasi Dortmundissa 49 bundesliigaottelua ja mätti niissä keskikenttäpelaajalle mukavat 21 maalia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    5. 5

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    6. 6

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    7. 7

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    8. 8

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    9. 9

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    10. 10

      Henkilöauto törmäsi kaiteeseen ysitiellä – kuusi sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    5. 5

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    6. Näytä lisää