Hemmo, Hemminki

Valioliiga

Valikko

Chelsean jättävä Drogba: "Fernando Torres on tulevaisuus"

Mestarien liigan finaalin ratkaissut rankkari jäi Didier Drogban viimeiseksi osumaksi Chelseassa.
Drogba vahvisti eilen brittimedialle, että kahdeksan vuotta Valioliigan Chelseassa sai riittää ja edessä on uusien haasteiden aika. Norsunluurannikon maajoukkuetähden tuleva seura ei ole vielä selvillä, mutta tukevammin häntä on huhuissa viety Nicolas Anelkan rinnalle kiinalaiseen Shanghai Shenhuaniin.

Drogban lähdön jälkeen Chelsea kaipaa uutta verta hyökkäyskalustoonsa. Verkot ovat luonnollisesti vesillä, mutta Drogba itse luottaa ennen kaikkea siihen, että alavireisen sesongin pelannut Fernando Torres herää ensi kaudella.

- Hänellä on ollut vaikeaa, mutta hän on jo todistanut olevansa kovan luokan pelaaja. Ensi kausi tulee olemaan hänen kautensa, Drogba povaili BBC:lle.

Liverpoolissa maaleja mättänyt Torres siirtyi suurin odotuksin Chelseaan tammikuussa 2011, mutta maaleja ei ole syntynyt odotetulla tahdilla. Päättyneellä liigakaudella hän osui kuudesti.

- Meillä on hyvät välit hänen kanssaan. Emme ymmärrä, miksi emme saaneet pelata useammin yhdessä, mutta se on nyt historiaa. Torres on tulevaisuus, Drogba toteaa.

Mestarien liigan finaalivoiton jälkeen Torres antoi espanjalaislehdille lausuntoja, joissa kritisoi voimakkaasti kohteluaan Chelseassa. Torres painotti käyvänsä tulevaisuudestaan keskusteluita seuransa kanssa, sillä hän ei ole halukas tyytymään yhtä pieneen rooliin enää jatkossa.

Chelsean leiristä on jo kuitenkin annettu ymmärtää, ettei seuralla ole minkäänlaisia aikeita luopua espanjalaishyökkääjästä tämän julkisista moitteista huolimatta.

Torres jatkaa kauttaan jahtaamalla paikkaa Vicente del Bosquen luotsaamasta Espanjan EM-joukkueesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    2. 2

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    3. 3

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Sami Hedberg tiimeineen vastaa kohutun jäähallikeikan saamaan palautteeseen: ”Olemme pahoillamme, että osa pettyi sisältöön”

    6. 6

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    7. 7

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      90-vuotiaan syntymäpäivien kenraaliharjoituksesta poliisitutkinta – keskiössä neljä rommikolaa ja kaksi naista

    10. 10

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    4. 4

      Cher, 71, löi gaalavieraat ällikällä – rinnat vapaina äärimmäisessä asuviritelmässä

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    7. 7

      Iso kyy luikerteli tupaan ja keskeytti Janin elokuvaillan: ”Kuvittelin sihinän tulevan televisiosta”

    8. 8

      Bestmanin törkeä puhe Pippan häistä vuoti julkisuuteen – vieraat vaivaantuivat: Rinnasti morsiamen koiraan

    9. 9

      Kanadan pelaajan MM-finaalin tökerölle tempulle tyrmäys myös suomalaisasiantuntijoilta: ”Karmivaa”

    10. 10

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    7. 7

      Suosikkijuontaja Jenni Alexandrovalta erikoisen paljastava petikuva – paljaat sääret housuttoman Jussi Heikelän ympärillä

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Ilmainen porno palaa televisioon

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Linnanmäen kupeeseen on kohonnut telttaleiri – ”Puissa roikkui vaatteita ja siellä oli kauheasti jätesäkkejä”

    2. 2

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    3. 3

      Tällainen oli maailmanmestari Nicky Haydenin, 35, hengen vienyt onnettomuus

    4. 4

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    5. 5

      Sami Hedberg tiimeineen vastaa kohutun jäähallikeikan saamaan palautteeseen: ”Olemme pahoillamme, että osa pettyi sisältöön”

    6. Näytä lisää