Alma

Valioliiga

Valikko

ANAlyysi: Vapun alla

Julkaistu:

Lienee aika selvää, että vappuviikonlopun fokus Englannin Valioliigan suhteen on vappuaatolla ja kärkikamppailulla Manchester City – Manchester United. Aatto on kuitenkin vasta maanantaina ja viikonloppuna pelataan kasa tärkeitä otteluita.
Kautta on jäljellä muutaman rästipelin ohella enää kolme kierrosta ja taistelu sijoista Manchesterin kaksikon alapuolella käy edelleen kuumana. Oman lisukkeensa soppaan toi Chelsean yltäminen Mestarien liigan finaaliin, sillä jos Chelsea vie mestaruuden, ottaa se automaattisesti paikan ensi kauden Mestarien liigassa ja jättää niin sanotusti vähemmän jaettavaa muille.

Taistelussa kolmossijasta vahvimmilla on Arsenal ja oikeastaan se on vahvimmilla myös viikonloppua ajatellen. Edessä on periaatteessa vaikea vieraspeli Stokea vastaan, mutta Arsenalin etu on se ettei vastustajalla ole enää mitään todella suuria panoksia pelissä.

Toisin on sitten muilla sijoja kolme ja neljä jahtaavilla. Newcastle matkaa Wiganin vieraaksi lauantaina ja sunnuntaina Chelsea isännöi paikalliskamppailussa QPR:aa ja Tottenham puolestaan Blackburnia – kaikki kolme kärkisijoista kamppailevan joukkueen vastustajaa taistelee sarjapaikastaan kynsin hampain.

Todella isoja otteluita kaikki. Yhdessä yksittäisessä pelissä voidaan ratkaista monta asiaa taulukon molemmissa päissä ja on täysin selvää, että jos joku peräpään joukkueista nyt pystyy voittoon, on se todella vahvoilla säilymisen suhteen. Tavallaan Wigan on se, jolla on parhaat eväät ottaa pisteet, mutta Newcastle on sellaisessa vireessä, että Roberto Martinez olisi varmasti valinnut vastustajakseen mieluummin Tottenhamin tai Chelsean.

Kyse on kuitenkin hyvin pienistä asioista ja otteluitten ratkaisu voi olla kiinni yhdestä pienestä tilanteesta. Pelit kuitenkin käyvät niin vähiin, että jotain vastauksia välttämättä saadaan jo ennen vappuaattoa. Sitten saadaan lisää ja melkein voisin varauksetta suositella pientä viilausta perinteiseen suomalaiseen vapunviettoon, tarjolla on aika harvinaista herkkua. Mutta vasta aattona siis.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    4. 4

      ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Täällä saunotaan ja puhutaan suomea kolmannessa polvessa – IS vieraili Amerikan Oulussa

    7. 7

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    8. 8

      Pia Lamberg torppasi naimisissa olevan Hollywood-tuottajan erikoisen ehdotuksen: ”Se oli törkeää ja lopetin vastailun nopeasti”

    9. 9

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    10. 10

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    3. 3

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    4. 4

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    5. 5

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    6. 6

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    7. 7

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    8. 8

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    9. 9

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    10. 10

      Parisuhdebloggaaja Sami Minkkinen paljastaa yksityiskohtia uudesta rakkaastaan – kohuerolla karut seuraukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Omaa autoaan ei saa välttämättä pestä edes omakotitalon pihalla – ei, vaikka se olisi asfaltoitu

    2. 2

      Eveliina on käyttänyt 12 000 euroa kauneusleikkauksiin: ”Itsekurini ei ole riittänyt laihduttamiseen”

    3. 3

      Kimi Räikkösen käytös hämmästytti Niki Laudaa – ”Sellaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen”

    4. 4

      ”Rakas kulta, miksi en saa nukkua kyljessäsi” – tällainen oli Mauno ja Tellervo Koiviston 66 vuoden rakkaustarina

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. Näytä lisää