Minja, Miisa

Valioliiga

ANAlyysi: Cup arvossa arvaamattomassa

Julkaistu:

FA Cupin arvostuksesta on taitettu peistä Englannissa niin kauan kuin itse jaksan muistaa ja aina cupia väheksyvät puheet tuntuvat laantuvan juuri tähän aikaan vuodesta.
Syykin siihen on selvä: joukkueet vähenevät ja eri syistä cupin mestaruus alkaakin olla todella houkutteleva porkkana.

Menestystä mitataan nykyään paljon eurocupien kautta ja toki myös FA Cupin voittajalla aukeaa tie Eurooppa-liigaan. Valioliigassa on nippu joukkueita, joille ei toki riitä kuin paikka Mestarien liigaan, mutta jos se tuntuu karanneen, on Euroopan liigan paikka toki komeampi saavuttaa cupin mestarina kuin vaikkapa Valioliigan kuudennen sijan myötä.

Ja lopulta eurokentät eivät kuitenkaan ole se ainoa asia Englannissa. Voisin melkein lyödä vetoa, että suurin osa minkä tahansa joukkue faneista ottaisi ennemmin FA Cupin voiton kuin Valioliigan neljännen sijan – vaikka jälkimmäinen antaakin mahdollisuuden taistella paikasta Mestarien liigassa. Voitto on kuitenkin aina voitto, edelleenkin.

Mielenkiintoiseksi FA cupin tällä kaudella tekee myös se, että Valioliigan manchesterilainen kärkikaksikko seuraa ratkaisuja sivusta. Kärkikolmikosta vain Tottenham on enää mukana ja White Hart Lanella varmasti tasapainoillaan nyt cupin ja Valioliigan kesken. Arpa heitti Spursille vastaan Stevenagen ja tämä varmasti johtaa siihen, että jokunen runkopelaaja saa vapaavuoron sunnuntaina.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tilanne on toinen Chelsean, Arsenalin ja Liverpoolin kohdalla. Kaikki voivat edelleen yltää Valioliigassa hyvin neljänneksi, mutta näissä seuroissa on totuttu siihen, että jotain kimmeltävää pitää kaapista löytyä kauden päätteeksi. Olisi perin outoa ellei tämä kolmikko lähtisi viikonlopun cupin otteluihinsa tasan parhaalla kokoonpanollaan.

Loput mukana olevista Valioliigajoukkueista ovat cupissa hiukan erilaisin asetelmin. Norwichilla, Evertonilla, Sunderlandilla ja Stokella ei ole suurta hätää Valioliigassa säilymisen suhteen ja cupissa olisi mahdollisuus vielä kirkastaa kausi vahvasti plussan puolelle. Boltonin kausi on puolestaan ollut kohtuullisen korkeista odotuksista huolimatta erittäin vaikea. Näkyykö tämä sitten lauantaina? En usko, ennemminkin Bolton hakee cupissa sitä menestystä jota Valioliigasta ei ole tulossa ja sitä kautta potkua myös kevään liigakoitoksiin.

Ja vielä. Ei olisi ihan tavatonta jos tässä vaiheessa cupia nähtäisiin vielä isojakin yllätyksiä. Stevenageen en oikein jaksa uskoa Tottenhamin kokoonpanosta riippumatta. Ja kun ainoa Valioliigajoukkueitten keskinäinen kohtaaminen on Sunderland-Arsenal ja kaikissa muissa seitsemässä pelissä vastakkain on joukkue Valioliigasta ja toinen alempaa, voisi helposti kuvitella että cup jatkuu tästä eteenpäin Valioliigan jäsentenvälisenä. Jotenkin silti tuntuu, että näin ei välttämättä käy. Ja oikeastaan toivottavasti ei.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      HS: Huippukirurgi Sakari Orava huijasi suomalaisurheilijaa Barcelonassa 1992 – loppu on sinivalkoista olympiahistoriaa

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Tellervo näki metsässä pelottavan näyn sinisistä lakanoista, pian hän ymmärsi sen – 6 pysäyttävää yliluonnollista kokemusta

    6. 6

      Vankikarkurin järjetön pako Lahdessa: Ajoi päin poliisiautoja, koira nappasi maastosta – epäillään murhan yrityksistä

    7. 7

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    8. 8

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    9. 9

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    10. 10

      70000 ihmistä evakuoitu haljenneen padon alta Puerto Ricossa – täystuho uhkaa: ”Se todennäköisesti tapahtuu hyvin pian”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    2. 2

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    3. 3

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    5. 5

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    8. 8

      Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

    9. 9

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    10. 10

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      HS: Huippukirurgi Sakari Orava huijasi suomalaisurheilijaa Barcelonassa 1992 – loppu on sinivalkoista olympiahistoriaa

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Tellervo näki metsässä pelottavan näyn sinisistä lakanoista, pian hän ymmärsi sen – 6 pysäyttävää yliluonnollista kokemusta

    6. Näytä lisää