Alpo

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Kerhon maalivahdilla karmea alku

Kerhon maalivahti Mika Järvinen käynnisti karmealla tavalla pelinsä HIFK:ta vastaan.
Helsinkiläisten sairauslomaltaan palannut hyökkääjä Erkki Rajamäki nakutteli illan ensimmäisensä peräti kymmenen sekunnin jälkeen. Järvinen hörppäsi kiekon järkyttävän helposti taakseen. Ottelun päätyttyä pojankoltiainen kirosi imaisuaan.

- Ei tuntunut kivalta, kun heti kolisi omissa. Sähläsin maalin ihan täysin. Imaisuni menee senkin piikkiin, etten saanut heti itseäni hereille. En viitsi alkaa kuitenkaan jossittelemaan. Se meni ja sille en enää mitään mahda.

Surkean syksyn pelannut Järvinen ennätti loistamaankin jo kahdessa viime ottelussaan. HIFK:ta vastaan nuorukainen palasi takaisin kuitenkin pohjalle. Muutaman kerran vahti venyi kiekon eteen upeasti, mutta se ei riittänyt. Peli loppui pojalta lähes yhtä painajaismaisesti kuin alkoikin.

HIFK ratkaisi ottelun vain viisi minuuttia ennen päätössummerin soimista. Kerhon puolustus tunaroi ylivoimallaan ja Sim Liivik pääsi läpiajoon jäähynsä loputtua. Liivik ujutti kiekon Järvisen selän taakse.

- Ei ollut mukavaa, kun kaveri teki viisi minuuttia ennen pelin loppua voittomaalinsa. Syyllistän itseänikin maalista. Maalivahdin tehtävä olisi ottaa kiekot kiinni, Järvinen manasi ottelun ratkaisua. 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

    2. 2

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    3. 3

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    4. 4

      Sami Jauhojärveltä yllättävä paljastus kisaa edeltäneistä vaikeuksista – "Ei siinä ehtinyt edes hampaita pestä"

    5. 5

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    6. 6

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    7. 7

      NHL:n suomalaistähti joutui kauppatavaraksi

    8. 8

      Hämmentävä optinen illuusio saa aivosi solmuun – ovatko kuvan mansikat punaisia?

    9. 9

      Sara Forsberg otti uuden tatuoinnin – tatuoi käsivarteensa ”omakuvan”

    10. 10

      Harri Kirvesniemi ihasteli tapaa, jolla Iivo Niskanen päihitti Martin Johnsrud Sundbyn – ”Rupesi hiihtämään hopeasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    2. 2

      Erikoishaastattelussa Pokka pitää -tähti Patricia Routledge: Tältä hän näyttää nyt – katso kuva!

    3. 3

      Norjalaisilta hieno ele Iivo Niskaselle MM-kullan varmistuttua – yksi kuva kertoo kaiken

    4. 4

      Onko lapsellasi lähiönimi? Vauva.fi:ssä leimahti polttava keskustelu inhokkinimistä

    5. 5

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    6. 6

      Jatkaako Kasmir TTK:ssa salakuvauskohun jälkeen? HS: Kanava tekee päätöksen tänään

    7. 7

      Vau, mikä kaunotar! Vuosia nuoremmaksi -ohjelmassa Janitan huikea muodonmuutos – katso kuvat!

    8. 8

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    9. 9

      Elviira, 63, asuu Rivieralla, puoliso palvelutalossa Lahdessa: ”Elämäni on jatkuttava”

    10. 10

      Löytyykö sinunkin pihaltasi laiton halkopino?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Paula, 42, järkyttyi Tampereen Kelassa: ”Touhu oli kuin Villissä lännessä” – seinällä ollut pummilappu hätkähdytti

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nuorten käytös muuttui erikoiseksi Keravan Prismassa

    2. 2

      Ruotsalaiset ja norjalaiset tivasivat Niskaselta Mika Myllylästä – vastasi kyyneleet silmissä: ”Paine tappoi hänet”

    3. 3

      Ohituksella oli järkyttävät seuraukset – Poliisi kertoo: näin Simon kuolonkolari tapahtui

    4. 4

      Sami Jauhojärveltä yllättävä paljastus kisaa edeltäneistä vaikeuksista – "Ei siinä ehtinyt edes hampaita pestä"

    5. 5

      Näitkö Iivon eleen tv-kuvissa? Muisti edesmennyttä tukijaansa heti maaliintulon jälkeen

    6. Näytä lisää