Oliver, Olivia, Oiva

Valioliiga

Valikko

Wenger voi joutua uhraamaan Van Persien ennätysjahdin

Julkaistu:

Robin Van Persiellä on erinomainen mahdollisuus rikkoa Valioliigan maaliennätys yhden kalenterivuoden aikana. Joukkueen etu voi nousta hollantilaisen esteeksi.
Robin Van Persie on ampunut 34 valioliigamaalia vuoden 2011 aikana. Matkaa kaikkien aikojen ennätykseen on kaksi maalia, ja Arsenalilla on kaksi ottelua pelaamatta. Van Persien hurjalla tahdilla ennätys voisi hyvinkin mennä rikki.

Arsenalilla on kuitenkin huolia, sillä Marouane Chamakh ja Gervinho lähtevät tammikuun alussa Afrikan mestaruusturnaukseen. Manageri Arsene Wenger voi siis joutua säästelemään ykköstykkiään tammikuun ottelurumbaan.

- Voiko hän aloittaa kolme ottelua seitsemässä päivässä? Se jää nähtäväksi, Wenger sanoi arvoituksellisesti Soccernet.comin mukaan.

- Arvioimme tilanteen joka ottelun jälkeen.

Wengerin mukaan Van Persie haluaa todella murskata Alan Shearerin nimissä olevan ennätyksen, mutta joukkueen etu menee ennätysjahdin edelle.

- Suuret pelaajat tietävät, mikä on tärkeää. On meille tärkeää, että hän on johtaja. Pitää tehdä oikeita päätöksiä joka tilanteessa, ja hän tekee niitä erittäin hyvin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    4. 4

      Lahden MM-kisoista rumat tappiot – näin hurjia lukuja kerrotaan torstaina

    5. 5

      Kolmikon ryypiskely riistäytyi käsistä – mies pisti kaverinsa nippusiteisiin, ampui varsijousella poliisien lähelle

    6. 6

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    7. 7

      Kai, 45, kypsyi Vantaan pysäköinninvalvontaan – sai samasta rikkeestä kaksi pysäköintivirhemaksua 8 minuutin välein

    8. 8

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Raju ukkosmyrsky Moskovassa: ainakin 13 kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    7. 7

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    10. 10

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    9. 9

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dramaattiset yksityiskohdat prinsessa Dianan hautajaisista vuotivat julkisuuteen – väliaikainen ruumishuone, tapahtuma salattiin prinsseiltä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Instagram-sensuuri iski: Vaalea Skam-kaunotar, 20, kohautti alusvaatekuvallaan – kopioi Jennifer Lopezin eroottisen poseerauksen

    4. 4

      Lahden MM-kisoista rumat tappiot – näin hurjia lukuja kerrotaan torstaina

    5. 5

      Kolmikon ryypiskely riistäytyi käsistä – mies pisti kaverinsa nippusiteisiin, ampui varsijousella poliisien lähelle

    6. Näytä lisää