Merja

Valioliiga

Valikko

Antti Niemen ANAlyysi: Perinteet kunniassa

Jos englantilaisesta jalkapalloilusta pitäisi nimetä se kaikkein perinteikkäin pelipäivä, niin se on aivan varmasti Boxing Day eli Tapaninpäivä.
Jouluun kuuluu muiden perinteiden lisäksi ehdottomasti Boxing Dayn ottelu ja tämän perinteen voimasta saa vankan todisteen jo katsomalla yleisömääriä näissä otteluissa.

Boxing Dayn ottelu on iso asia kannattajille ja sama koskee myös pelaajia; ihan omanlaisensa tunnelma näissä peleissä kieltämättä on. Kun päivä osuu vielä hyvin kriittiseen kohtaan vuodenvaihteen otteluruuhkassa, niin ei kannata ihmetellä kiinnostusta. Joukkueitten kannalta kurssin korjaaminen juuri Boxing Dayn ottelussa voi olla se ratkaiseva käänne.

Valioliigan osalta osa otteluista pelataan vasta päivää myöhemmin, mutta se ei sinällään niiden merkitystä muuksi muuta. Nyt ratkotaan asetelmia toden teolla, revitään ehkä ratkaiseviakin eroja kilpailijoihin tai joudutaan antamaan merkittävästi periksi taistelussa – mestaruudesta, europaikoista, säilymisestä, mistä vain.

Voisi tietysti kuvitella, että Boxing Dayn kotiottelu olisi joukkueelle kuin joukkueelle iso etu. Tavallaan näin onkin, mutta Valioliiga on sikäli perinteen ”yläpuolella”, että tämä vaikutus ei niin kovin suuri siellä ole. Katsomot ovat aina täynnä muutenkin ja meteliä riittää. Hiukan sellaista bonuspisteen jaon makua näissä otteluissa kuitenkin on ja osin juuri siitä syystä, että voitto nyt antaisi jokaiselle hyvän lähtökohdan tuleviin peleihin, joita on jo heti viikolla edessä.

Tottenham ja Chelsea pelasivat torstain tasapelillään aseet taas tukevammin manchesterilaisten käsiin. Kaksikolla on kärjessä eroa vain kaksi pistettä Cityn eduksi ja hiukan olen ihmetellytkin näkemyksiä, joiden mukaan City olisi jo kaikilla mittareilla Unitedin edellä. Jos katsoo ManUn viime otteluita, niin ei joukkuetta voi missään nimessä heivata pois mestaruustaistelusta ja kun muut ovat jo aika lailla kauempana, niin yhtäkkiä ManUsta on tullut kertaheitolla monta pykälää sympaattisempi seura, joka laittaa rahoilla pelaavalle nousukas-Citylle sittenkin kampoihin.

Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta ManUn suuri etu on edelleen voittamisen perinne, jota ei voi todellakaan ostaa. City on ollut erinomainen, mutta kaksikon keskinäinen kilpailu tulee olemaan varmasti kovaa koko kevään ja jos kumpikin erehtyy keskittymään vain siihen, tulee takaa äkkiä joku mukaan jakamaan pottia.

Boxing Dayn ottelusta molemmat manchesterilaiset kuten myös takaa-ajajat voivat kuitenkin hakea ihan poikkeuksellista potkua tuleviin koitoksiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. 6

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    7. 7

      Apu: Rakastuneen Katariina Sourin ja Eliya-vaimon suhteessa tiukka sopimus: Kata tai tupakka

    8. 8

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    9. 9

      Poliisi nappasi vanhusten huijaamisesta epäillyt valepoliisit Itäkeskuksen parkkihallista

    10. 10

      Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    7. 7

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    8. 8

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    9. 9

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    10. 10

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    5. 5

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    6. Näytä lisää