Marko, Markus, Markku

Valioliiga

Valikko

ANAlyysi: Suurten tahdissa kohti joulua

Valioliigan loppuvuoden avannut viikonloppu eteni jopa pelottavan odotetuissa merkeissä. Isot seurat – kärkijoukkueet – olivat vahvoja ja peräpäässä kyntävät puolestaan sukelsivat jopa entistä syvemmälle.

Pakko oikeastaan aloittaa lopusta eli viikonlopun päättäneestä ottelusta Manchester City – Arsenal. Kärkipään ryhmistä molemmat eivät tietysti voineet keskinäistä kohtaamista voittaa, mutta nyt olisi melkein pisteet voinut suoda molemmille. City voitti 1-0, mutta pelkkä tulos ei juuri mitään tuosta ottelusta kerro. Kumpikin todella haki voittoa rohkeasti ja maaleja olisi saatettu nähdä vaikka kuinka monta. Arsenal ansaitsee viikonlopun moraalisen voittajan palkinnon, sillä se todella haastoi kärkijoukkueen tämän kotikentällä ja jäi epäonnisesti ilman palkintoa.

Muuten kärjessä mentiin aika tuttua tahtia. Manchester United voitti, Tottenham voitti – Chelsea jäi tasapeliin – ja Liverpool voitti. Newcastle tuntuu alkavan menettää hiukan otettaan terävimpään kärkeen ja kuten vähän tuli jo ennakoitua, Stoke puolestaan alkaa nousta haastajaksi takaa.

Kärkikuusikosta Liverpool on ehkä kuitenkin se, jota ei kauden alla ihan kärkeen povattu. Toki nykyinen kuudes sija oli varmasti aika lähellä odotettuakin. Joukkue näytti taas vaihteeksi aika vakuuttavalta viikonloppuna. Kaksi nopeaa maalia Aston Villan vieraana, eikä lopputuloksesta oikeastaan ollut sen jälkeen epäselvyyttä. Numerot olisivat voineet olla enemmänkin kuin 2-0, mutta aina vaarallinen Luis Suarez ohitti kahdesti kaikki muut paitsi Villa Parkin maalitolpat.
Liverpool on tehnyt kärkijoukkueista selvästi vähiten maaleja, mutta uruguaylaisen sunnuntaiset paukut nostivat joukkueen maalikehikkoon osumisten määrät jo 17:ään, mikä 20 tehdyn maalin rinnalla panee miettimään alkaako kyse olla jo epäonnestakin.

Todellista lunta tupaan tuli kuitenkin sitten Boltonille ja Blackburnille.
Jumbokaksikko kärsi tappiot ja vielä juuri niille seuroille, joita niiden pitäisi nyt tavoittaa. Fulham ja West Bromwich olivat tiukassa paikassa vahvempia ja helpottivat samalla omaa asemaansa tuntuvasti.

Pelit jatkuvat jo viikolla ja kuten jo viikonlopun alla oli puhe, nyt hävinneillä joukkueilla on poikkeuksellisen isot paineet niskassaan.
Otteluruuhkaan ei parane lähteä kahdella tappiolla.

Antti Niemi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    3. 3

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    4. 4

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    5. 5

      Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

    6. 6

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    7. 7

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    8. 8

      Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    4. 4

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    7. 7

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    8. 8

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    9. 9

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    10. 10

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    3. 3

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    4. 4

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    5. 5

      Muista kaksi asiaa, niin lohestasi tulee aina täydellistä

    6. Näytä lisää