Teresa, Tessa, Terttu

Valioliiga

Valikko

Antti Niemen ANAlyysi: Valioliigan kahtiajako korostuu

Valioliigan jakautuminen kahtia vain korostui viikonlopun kierroksella. Jos Liverpool voittaa maanantain ottelunsa, alkaa kärjen seitsemän joukkuetta erottautua yhä selvemmin muista, kirjoittaa huuhkajalegenda ja IS Urheilun kolumnisti Antti Niemi.
Oma mielenkiintonsa on sarjataulukon häntäpäässä, jossa hämmästyttävän vähillä pisteillä ollaan vielä kohtuullisissa asemissa.

Aiempinakin kausina on tullut todettua, että piste ottelua kohden on yleensä hyvinkin tarkkaan se tahti, jonka kohdalla menee putoamisviiva. Nyt ollaan kaukana siitä. Sunnuntaina Wolverhamptonin vieraana alavireelleen managerinvaihdosta huolimatta jatkoa saanut Sunderland on edelleen viivan oikealla puolella, vaikka joukkue on 14 ottelusta koonnut vain 11 pistettä.

On ihan selvää, että sen enempää Sunderland kuin viivan alla majailevat Blackburn, Bolton ja Wigan ei kukaan voi olla alkuunkaan tyytyväinen syksyyn. Blackburn toki voitti lauantaina, mutta voitto oli joukkueelle vasta kauden toinen ja se ei ole paljon.

Sunderland teki ratkaisunsa ja manageri Steve Bruce sai mennä. Sormi alkaa olla liipasimella varmasti jo muuallakin. Kaudesta on takana yli kolmannes ja jos nyt ajatellaan vaikka Sunderlandia – joka siis olisi tällä hetkellä säilymässä – niin tasaisella vauhdilla joukkue päätyisi jonnekin 30 pisteen tuntumaan ja sillä ei taatusti säilytä. Tästä eteenpäin pisteen per ottelu kerätenkin Sunderland päätyisi 35 pisteeseen ja väitän, että lähtö tulee silläkin pistemäärällä.

Eli parannusta tarvitaan ja rutkasti. Joulu alkaa lähestyä ja viimeistään vuodenvaihteen otteluruuhkan jälkeen korjausliikkeen on täytynyt tapahtua. Sen jälkeen voi olla hyvin jo liian myöhäistä ja tämä tiedetään myös seurojen johdossa. Jotakin tapahtuu ihan varmasti pian ja yleensä se jotakin merkitsee vaihdoksia vaihtopenkin päässä.

Samalla logiikalla kovin turvallisin mielin ei voi oikeastaan olla yksikään kärkiseitsikon ulkopuolella olevista. Stokelle sunnuntain voitto antoi hiukan hengitysvaraa, mutta oikeastaan kaikilla muilla tuo putoaminen piste / ottelu –tahtiin ei ole kuin korkeintaan parin tappion päässä.

Onkohan koskaan aiemmin 14 kierroksen jälkeen irronnut sarjataulukon yhdeksäs sija 16 pisteellä? Tämä kertoo tietysti myös siitä, että kärkijoukkueitten tahti on ollut todella hurja, mutta myös siitä että Valioliigasta tuntuu puuttuvan sellainen ”turvallinen keskikasti” tällä hetkellä tyystin. En kuitenkaan usko, että tämä kovin merkittävästi vaikuttaa niihin pistemääriin, joita säilymiseen lopulta tarvitaan.

Viikonloppuna arvottiin myös FA cupin perinteinen kolmas kierros. Todellinen helmi on Manchesterin derby ja veikkaanpa ettei edes Sir Alex Ferguson tällä kertaa ota riskiä ja lepuuta puolta ykkösmiehistöstään. Syksyn nöyryytyksen jälkeen tuo on ManUlle poikkeuksellisen iso peli ja toki se on sitä myös Citylle, joka voisi ottaa yhä lujemman niskalenkin paikalliskilpailijastaan. Mutta tähän päästään siis vasta uuden vuoden puolella, sitä ennen Valioliigassa ehtii tapahtua paljon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    2. 2

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    3. 3

      BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    6. 6

      Seppo Räty keihään dopingkäryistä: ”Kummallisia sattumia sitä löytyy aamupuurosta”

    7. 7

      Marko Björs laihtui 20 kiloa ja palaa malliksi: ”Näin peilistä loppuunpalaneen läskin”

    8. 8

      Miesten keihäshuipun pahin pelko toteutui – ”Olin shokissa”

    9. 9

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    10. 10

      Antero Vartialta suorat sanat hallitukselle: ”Apteekkareiden sumutusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    6. 6

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    7. 7

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    8. 8

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lappilaisyrittäjää syytetään suurista veropetoksista: ahneus kasvoi vuosi vuodelta – näin verottajan kiinnostus heräsi

    2. 2

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    3. 3

      BMW-pomo: Kaksoiskytkinautomaatin päivät ovat luetut – huonosti käy manuaalivaihteistollekin

    4. 4

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    5. 5

      Näin Sipilän hallituksen uudet päätökset muuttavat arkeasi – asumistuki, päivähoitomaksut, työttömyys...

    6. Näytä lisää