Minna, Vilma, Miina

Valioliiga

Valikko

ANAlyysi: Alkukauden hurmaa

Julkaistu:

Kuka siirtyy, kuka jää? Syntyykö sopimus ja jos syntyy, minne ja milloin?
Äkkinäisempi voisi kuvitella pelkkiä otsikoita seuraamalla, että kauden alkuun olisi Englannin Valioliigassa vielä hyvä tovi aikaa ja joukkueita kasataan nyt tulevaa kautta varten.

Totta toinen puoli, joukkueita tosiaan edelleen kasataan. Valioliigakausi sen sijaan alkaa nyt. Muutos aiempaan on ollut aika raju johtuen toki osin myös siirtoikkunasta, joka avautui vasta elokuun alussa. Nykyään Valioliigassa mennään joukkueiden lopullisessa kokoamisessa hyvinkin 2-3 kierrosta itse kauden puolelle, kun aiemmin joukkueet olivat pääsääntöisesti koossa jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

Tämä siirto- ja spekulaatioruletti lyö väistämättä leimansa myös alkukauden otteluille oikeastaan aina siirtoikkunan sulkeutumiseen saakka.

Kun syyskuun alkuun vielä osuu pieni maajoukkuetauko, niin vasta sen jälkeen pöly alkaa laskeutua. Niinpä nämä avauskierrokset ovatkin otollista aikaa yllätyksille. Sitä ne ovat myös sen puolesta, että nousijat ovat täynnä intoa ja kenties itse arvioitua alemmas ennakoidut joukkueet ovat ylimääräisen adrenaliiniruiskeen myötä liikkeellä normaalia kevyemmällä jalalla.

Kaiken kaikkiaan kauden alussa sen raskaus ei vielä näy joukkueissa.
Piskuinen nousija lähtee vielä viimeisiä hankintojaan tekevää mestarisuosikkia vastaan rohkeasti haastamaan – ja saattaa jopa onnistua.

Tästä on aiemmilta vuosilta esimerkkejä. Epätodennäköinen lopputulos on elokuussa paljon vähemmän epätodennäköinen kuin helmikuussa.

Mestarisuosikit ovat monissa papereissa Manchester United, Chelsea ja Manchester City. Järjestys on jokaisen oman mielen mukainen ja toki joukkoon voi nostaa muitakin tai pudottaa jonkun pois. Itse toivoisin, että joku ns. keskikastin joukkue nousisi sekoittamaan ainakin kärjen järjestystä hiukan, mestarin löytyminen kärkikolmikon, -nelikon, -viisikon tai jopa –kuusikon ulkopuolelta tuskin kuitenkaan on todennäköistä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö Stoke voisi kaataa Chelseaa, West Bromwich ManUa ja nousija-Swansea yllättää Citya Eastlandsillakin. Nythän pelataan kauden avauskierrosta. On ihan varmaa, että sarjataulukko ei syyskuun alussa näytä siltä kuin kauden alla ennakoitiin, eikä myöskään siltä jolta se lopulta keväällä näyttää – lähellekään sitä. Jokainen voitettu piste kuitenkin pysyy taskussa ja jokainen menetetty piste on lopullisesta saldosta pois. Vaikka kauteen valmistautuminen on vielä käynnissä monessa seurassa, samoja pisteitä jaetaan nyt kuin ensi keväänä.

Ikävän sivumaun avauskierrokseen tuovat Englannin levottomuudet, jotka johtivat jo Tottenhamin ja Evertonin välisen ottelun siirtämiseen.
Ratkaisu oli varmasti täysin oikea, mutta ikävä maku tällaisesta jää etenkin näiden seurojen kannattajille ja totta kai myös pelaajille. Kaiken siirtokarusellin keskellä kauden alkua kuitenkin odotetaan kaikkialla aina samalla innolla.
  • ANAlyysi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    2. 2

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Maailman suosituin F1-kuljettaja on selvillä – Kimi Räikkönen menetti kärkipaikkansa

    6. 6

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    7. 7

      Suomalaiskoomikko jättäytyy pois stand up -kiertueelta – syynä ”seksistinen viesti”

    8. 8

      Huomasitko Mauno Koiviston hautajaisten koskettavinta hetkeä?

    9. 9

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    10. 10

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    5. 5

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    6. 6

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    7. 7

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    2. 2

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Maailman suosituin F1-kuljettaja on selvillä – Kimi Räikkönen menetti kärkipaikkansa

    6. Näytä lisää