Kullervo

Valioliiga

ANAlyysi: Ainoa vaihtoehto

Julkaistu:

Jos Chelsea voittaa Tottenhamin lauantaina ja Arsenal Manchester Unitedin sunnuntaina…
Näin Chelsean ja ManUn ero olisi vain kolme pistettä ennen joukkueitten keskinäistä kohtaamista viikon kuluttua ja Valioliigan mestaruustaistelu täysin avoinna, jos Chelsea sen kamppailun voittaa.

Eihän tuo mahdotonta näin ennakkoon ajatellen ole, mutta aika monta ja aika isoa ”jossia” siihen sisältyy. Jos mikään palanen kuviossa pettää, ei mestaruutta ManUlta vie mikään. Jalkapalloilun suola on tietysti siinä, että niin kauan kuin jokin asia on mahdollinen, löytyy aina ihan järkevältäkin kuulostava spekulaatio sen toteutumisesta. Kaukana se kuitenkin tässä tapauksessa on, yksi vaihtoehto monista. Ainoa.

Kärjen takana huomio kiinnittyy ensimmäisenä taisteluun neljännestä sijasta, johon Lontoon lauantainen paikalliskamppailu myös liittyy kiinteästä. Mikäli tuo ensimmäinen ”jos” toteutuu, alkaa Tottenhamilla olla tuskainen tehtävä Manchester Cityn tavoittamiseksi ja samalla Liverpool on jo hengittämässä niskaan.

Vielä pari pykälää alaspäin ja sijalta seitsemän löytyy Everton, joka kynti varsin syvällä – Liverpoolin tavoin –alkukaudesta, mutta on pelannut hyvän kevään ja voi olla varmasti lopulta kauteensa tyytyväinen. Seuraavia sijoja miehittävät Bolton, Fulham ja Stoke voivat myös nostaa omaa häntäänsä, jos kausi päättyy sijoitukseen kymmenen parhaan joukossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sanottua se ei ole, sillä takana on nippu joukkueita, joilla putoamisvaara alkaa olla takanapäin. Toistetaan nyt vielä kertaalleen, että niin seuroille kuin joukkueillekin on kaikkea muuta kuin yhdentekevää onko sijoitus lopulta kahdeksas vai kahdestoista. Jo puhtaasti taloudellisessa mielessä taistelu jatkuu taatusti kauden päätökseen saakka.

Kautta on jäljellä neljä kierrosta ja mitään ei vielä ole lopullisesti ratkennut, putoamisviivan tuntumassa ei käytännössä yhtään mitään. Kausi 2010-11 jää Valioliigan historiaan ehdottomasti yhtenä sen vaihtelevimmista, kävi lopulta miten käy. Kenties sellaista suurta loistoa ei tällä kaudella ole yhdeltäkään joukkueelta läpi kauden nähty, eikä yksikään joukkue toisaalta ole pudonnut kelkasta jo varhaisessa vaiheessa. Tätä jalkapalloilun pitää olla, tiukkaa taistelua joka sijoituksesta ja muuttuvia tilanteita jatkuvalla syötöllä.

Viikonlopun jälkeen tiedetään taas enemmän. Joku yllätys joukkoon varmasti jälleen mahtuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Turkulainen pariskunta yllättyi – astetta rajumpi seksi sai naapurin hälyttämään poliisit paikalle

    5. 5

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    6. 6

      Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

    7. 7

      Kommentti: Donald Trump teki yhden presidenttikautensa suurimmista virheistä – tyly hiljennysyritys epäonnistui täydellisesti

    8. 8

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    9. 9

      Video: Johdossa olleen kenialaisjuoksijan maraton päättyi karulla tavalla – sätki hervottomasti maassa minuuttien ajan

    10. 10

      Ahdin, 71, televisio pimeni yllättäen – syynä poikkeuksellinen säätila

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    3. 3

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    5. 5

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    6. 6

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    7. 7

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    8. 8

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    9. 9

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    10. 10

      Urheilutoimittaja Laura Arffman julkaisi herkän hääkuvan – hiihtäjäpuolison käsi eksyi takamukselle: ”Romantiikkaa ilmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    2. 2

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    3. 3

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    4. 4

      Turkulainen pariskunta yllättyi – astetta rajumpi seksi sai naapurin hälyttämään poliisit paikalle

    5. 5

      Video: Eurofighter-hävittäjä syöksyi mereen Italiassa – lentäjän kuoleman todistanut tyttöystävä kiidätettiin shokissa sairaalaan

    6. Näytä lisää