Ilpo, Tuure

Valioliiga

Valikko

ANAlyysi: Armoniskun paikka

Valioliiga elää ratkaisujen aikaa. Antti Niemi kirjoittaa, että Manchester Unitedia ei pysäytä enää mikään.
Kun Valioliigaa on pelaamatta enää seitsemän täyttä kierrosta, täytyy alkaa muodostaa mielipidettä mestaristakin, vaikka moneen otteeseen kauden mittaan on siihen suuntaan – tai mihin suuntaan milloinkin – kallistuttua. Silläkin uhalla että sunnuntaina joutuu taas syömään sanansa veikkaan, ettei Manchester Unitedin mestaruusjunaa enää pysäytä mikään.

Arsenal on teoriassa vain neljän pisteen päässä kärjestä, mutta nyt neljäkin pistettä alkaa olla iso etumatka ja se vaatii lisäksi sitä, ettei Arsenal kompastu rästipelissään. Jos ero tänä viikonloppuna kasvaa, voidaan mestaruus käytännössä kääriä pakettiin ja postittaa jo Old Traffordille. Arsenal ei siinä tapauksessa nimittäin enää jaksa uskoa mahdollisuuksiinsa.

Otteluohjelma suosii jälleen ManUa, sillä se pelaa jo lauantaina. Jos Fulham kaatuu, on Arsenalilla erittäin ikävä paikka lähteä sunnuntaina Blackpoolin vieraaksi. Lontoolaisilla ei olisi ManUn voiton myötä kuin hävittävää siinä kamppailussa. Pakkovoitto, kyllä, mutta sekin itse asiassa vain pienentäisi Arsenalin mestaruusmahdollisuuksia. Neljä pistettä seitsemässä pelissä kun on lyhyempi matka kuin neljä pistettä kuudessa ottelussa.

Fulham on inhottava vastustaja kelle tahansa, mutta jotenkin tuntuu että ManU ilman Wayne Rooneyakin vääntää väkisin voiton. Sir Alex Fergusonin miehistö on tukevasti ohjaajan paikalla paitsi Valioliigassa myös Mestarien liigan puolivälierässä haettuaan viikolla vierasvoiton Chelseasta. Tilanne on näin ”hallussa” silläkin rintamalla ja ajatukset voi keskittää kokonaan lauantain otteluun. Chelsea-peliä ei tarvitse vielä ajatella, eikä myöskään seuraavan viikonlopun cupin paikalliskamppailua.

Hyvä myös huomata, että maaliskuun alun Liverpool-tappion jälkeen ManU on napsinut kaikki kilpailut mukaan lukien viisi voittoa peräkkäin. Osin vähän onnekkaastikin, mutta sitä on turha muistella enää. Sir Alex tietää, että tämä viikonloppu voi olla käytännössä ratkaiseva mestaruuden kannalta ja näitä tilaisuuksia ManU harvoin päästää käsistään.

Sen sijaan siihen katkerampaan taisteluun sarjataulukon toisessa päässä en lähde isompia veikkauksia tekemään. Jos jumbona oleva Wigan on yhden voiton päässä sijalla 14. olevasta Blackburnista, niin tarvitaan aika tehokas kristallipallo kertomaan kuinka lopulta käy.

Toiseen suuntaan voi sen sijaan aika huoletta jo veikkausta heittää. Queen’s Park Rangersin notkahdusta on aika moni odottanut, jopa joukkueen manageri Neil Warnock vähän vihjaili moisesta mahdollisuudesta syksymmällä, mutta lontoolaiset keikkuvat sitkeästi Championshipin kärkipaikalla. Vähän kuten ManUn kohdalla myös QPR:llä on viikonloppuna armoniskun paikka. Vierasvoitto Scunthorpesta paitsi lähettäisi käytännössä varmasti isännät sarjaporrasta alemmas myös sinetöisi ”Ärrien” nousun. Etumatka sarjakolmoseen olisi silloin vähintään nykyiset 13 pistettä ja kuudella kierroksella sitä ei kurota umpeen.
  • ANAlyysi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

    3. 3

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    4. 4

      Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

    5. 5

      Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

    6. 6

      Torijuhlien toinen puoli: Tapparan fanit lähtivät koteihinsa jo hyvissä ajoin ennen keskiyötä – ”Ymmärtäähän sen”

    7. 7

      Turvapaikanhakijat häiriköivät kauppakeskuksessa – kolme vietiin putkaan

    8. 8

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    9. 9

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    10. 10

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Suomalainen fitnessdokumentti järkyttää netissä – päähenkilöltä raju purkaus: ”Tuleeko se hetki, kun hakkaan kuvausryhmän jäsenen?”

    6. 6

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    9. 9

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    10. 10

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Yksi loukkaantunut Tampereen kerrostalopalossa – pelastuslaitos: Talo tuhoutuu kokonaan

    3. 3

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    4. 4

      Tillerson: Kim Jong-un ei ole ”hullu” – Kiina varoitti Pohjois-Koreaa pakotteista

    5. 5

      Pohjois-Korea tuhoaa kongressirakennus Capitolin uudella propagandavideolla, Valkoinen talokin on tähtäimessä

    6. Näytä lisää