Oliver, Olivia, Oiva

Valioliiga

Valikko

Jussi Jääskeläinen torjui Boltonin välieriin

Julkaistu:

Jussi Jääskeläisen seura Bolton ja Birmingham järjestivät lauantaina FA-cupin puolivälierässä melkoisen jännitysnäytelmän.
Suomalaismaalivahti selviytyi joukkoineen lopulta voittajana 3-2-numeroihin päättyneestä vierasottelusta ja eteni välieriin.

Bolton ei ollut kertaakaan tappiolla, mutta liigacupin voittaneen Birminghamin sitkeys teki ottelusta hienon taistelun. Vieraat menivät ensimmäisellä puoliajalla johtoon Johan Elmanderin osumalla, mutta Cameron Jerome tasoitti ennen taukoa. Tunnin kohdalla Kevin Davies laukoi rangaistuspotkun maaliin, mutta kymmenen minuuttia ennen loppua Kevin Phillips yllätti Jääskeläisen komealla nostolla ja tasoitti puntit jälleen.

Lopullinen ratkaisu syntyi varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla, kun Davies jatkoi pitkän pallon Chung-Yong Leelle ja tämä puski pallon ohi Ben Fosterin.

Boltonille välieräpaikka on seuran historian 14:s. Edellisen kerran se oli yhtä pitkällä vuonna 2000, jolloin tuli tappio Aston Villalle. Bolton on voittanut cupin neljä kertaa, mutta edellisestä on vierähtänyt jo 53 vuotta.
Lauantaina pelataan vielä Manchester Unitedin ja Arsenalin välinen puolivälierä.

Ottelu oli Jussi Jääskeläiselle juhlaottelu. Suomalaismaalivahti pelasi uransa 500. ottelun Boltonin paidassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    2. 2

      Tiger Woods kärysi ratista Jupiterissa

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Ylen toimitusjohtaja Kivinen: nämä asiat olivat Jääskeläiselle vaikeita

    8. 8

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    9. 9

      Some täyttyi tuesta Niinistölle, mutta yksi asia ihmetyttää

    10. 10

      Pikkutyttö kuoli kolarissa Mikkelissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    4. 4

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    5. 5

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    6. 6

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    7. 7

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    8. 8

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    9. 9

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    10. 10

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    9. 9

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      300 auton suurratsia Länsisatamassa – vaarallinen henkilö vältti poliisin haavin

    2. 2

      Tiger Woods kärysi ratista Jupiterissa

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. Näytä lisää