Alma

Valioliiga

Valikko

Minne siirtyy Eurooppaan haikaileva David Beckham?

Julkaistu:

David Beckham haluaa palata eurofutiksen pariin. Vaan minne voisi tie viedä?
David Beckham on tehnyt u-käännöksen puheissaan päästä vain pelikuntoon Major League Soccerin talvitauon aikana.

- Aion mennä jonnekin, sillä haluan pitää itseni kunnossa. Haluan saada mahdollisuuden Englannin maajoukkueessa. Minun on päästävä sen vuoksi jonnekin. Sormet ristiin, Beckham kertoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Kahdesti aiemmin "Becks" on ollut lainalla AC Milanissa. Nyt sama ei toteudu.

- En voi mennä AC Milaniin tällä kertaa, sillä ei ole mahdollista liittyä rinkiin niin lyhyeksi aikaa.

Huhuja Beckhamin tulevasta kohteesta on riittänyt jo kuukausitolkulla.

Paluu Valioliigaan on epätodennäköinen, sillä Beckham tyrmäsi paluun pääsarjaan minkään muun kuin ex-seuransa Manchester Unitedin kanssa. Chelsea, Everton ja Tottenham oli päälimmäisinä mainittu kiinnostuneina.

Chelsea ja Tottenham ovat yhä Mestarien liigan peleissä mukana. Beckham pelasi Tottenhamin juniorijoukkueissa pikkupoikana. Evertonia luotsaa Becksiä uran alkutaipaleella valmentanut David Moyes.

- Ehkä jokin päivä palaan (Valioliigaan), mutta olen monta kertaa sanonut, että se tapahtuisi vain ManUn paidassa. En pidätä hengitystäni sen toivossa, Beckham jatkoi.

Entä miten olisi siirto glamour-henkeä kimaltelevaan Leicesteriin? Englannin toiseksi korkeimman sarjatason seuraan siirtyminen kuulostaa utopistiselta, mutta seuran manageri Sven-Göran Eriksson on Beckhamin läheinen tuttu miesten yhteiseltä taipaleelta Englannin maajoukkueessa.

"Svennis" puhui mahdollisuudesta viimeksi maanantaina. Ruotsalaisvalmentaja on yrittänyt ylipuhua Beckhamin Leicesteriin jo kahdesti aiemmin.

- Tulisin yrittämään uudelleen - ja se olisi kolmas kerta, Eriksson kertoi BBC:lle.

- Mutta en usko, että hän tulee - melko varmasti, vanha kettu jatkoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    2. 2

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    3. 3

      Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Rivitaloasunnossa paloi Kauhavalla – 5 nuorta viety hoitoon

    6. 6

      Rock-tähti Gregg Allman on kuollut

    7. 7

      Tässä on Loton oikea rivi – suuri summa 6+1 -tuloksesta

    8. 8

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    9. 9

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    10. 10

      Kommentti: Yksi hetki ratkaisee Räikkösen kannalta paljon – mitä tekee Ferrari?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    2. 2

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    3. 3

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    4. 4

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    5. 5

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    6. 6

      Hirvittävä veriteko tapahtui syrjäisen maalaistalon navetassa huhtikuisena iltana – Kaj Linnan kohtalo voi vielä muuttua vuosien jälkeen

    7. 7

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    8. 8

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    9. 9

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    10. 10

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Voiko yöllinen vessareissu rikkoa taloyhtiön yörauhaa? Näin vastaa lakiasiantuntija HS:ssa

    2. 2

      Mies kuoli moottoripyörän ulosajossa Espoossa

    3. 3

      Espoossa useita öisiä tulipaloja muutaman sadan metrin säteellä – poliisi paikalla koiran kanssa

    4. 4

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    5. 5

      Rivitaloasunnossa paloi Kauhavalla – 5 nuorta viety hoitoon

    6. Näytä lisää