Leena, Matleena

Valioliiga

Valikko

ANAlyysi: Puolustus on avain menestykseen

Julkaistu:

Sarjataulukko on yleensä se ensimmäinen fakta johon viitataan, kun katsotaan joukkueitten menestymistä Valioliigassa tai yleensä missä tahansa sarjassa.

Toki näin onkin, mutta absoluuttista faktaa sarjataulukko kertoo vasta kauden päättymisen jälkeen. Tällä välin sieltä voi lukea monenlaista muutakin tietoa kauden jatkoa ajatellen.

Vanha totuus kertoo, että hyökkäämällä voitetaan otteluita, puolustamalla mestaruuksia. Tätä voisi oikeastaan vähän laajentaakin ja todeta, että ne joukkueet jotka tässä vaiheessa kautta - kolmannes pelattuna - ovat päästäneet suhteellisesti ottaen vähän maaleja, ovat potentiaalisimpia sijoituksensa parantajia kauden edetessä.

Taulukko ja päästettyjen maalien teoria tukevat toisiaan Chelsean johtoaseman osalta ja toki muutkin kärkipään joukkueet ovat päästäneet varsin vähän osumia. Huomioita kiinnittää kuitenkin jo se, että viidentenä oleva Bolton on päästänyt 19 osumaa ja takaa löytyy liuta tiiviimmin ainakin numeroiden valossa puolustaneita joukkueita.

Pykälää alempana oleva Sunderland on päästänyt vain 13 maalia, samoin sijalla 13. oleva Everton ja vieläpä sijalla 16. oleva Fulham. Näille joukkueille maalinteko on ollut vaikeaa, mutta jälleen vanhaa totuutta mukaillen märkä ruuti kuivuu helpommin kuin vuotavat takalinjat saadaan paikatuksi.

Putoamisviivan alla oleva Birmingham on päästänyt 17 maalia ja sijalla 15.majaileva Blackpool 26 - eniten Valioliigassa. Eroa joukkueilla on kaksi pistettä Blackpoolin eduksi, mutta jos nyt järjestettäisiin gallup siitä kumpi säilyy todennäköisemmin, niin veikkaanpa että Birmingham saisi äänivyöryn.

Materiaaleissakin on toki eroja, mutta vähemmistä pisteistä huolimatta Birmingham on kentällä ehkä näyttänyt kuitenkin joukkueelta, jolla on eväitä parempaan. Tämä juuri näkyy siinä päästettyjen maalien sarakkeessa.

Kärkipäästä voi poimia vielä ManUn, joka on ainoana joukkueena tappioitta, mutta omiin on uponnut jo 15 palloa. Liian vanha eläkkeelle oleva manageri Sir Alex Ferguson tietää mainiosti, että tällä menolla mestaruus karkaa.

ManUn avainkysymys kauden jatkon kannalta onkin nyt se, että oma pää on pystyttävä tilkitsemään paremmin. Joukkue on noussut kuilun partaalta jo useampaan otteeseen, mutta jossain vaiheessa takaiskut väistämättä kostautuvat.

Viikonloppuun sitten vielä lopuksi. Heti alkuun saadaan todellinen herkkupala, kun lauantain lunchtime fixture on Pohjois-Lontoon paikalliskamppailu Arsenalin ja Tottenhamin kesken.

Kipinöitä lentelee muutenkin, mutta nyt kummallakin on myös kovat panokset. Arsenal pysyisi voitolla hyvissä asemissa kärjen taistelussa ja Tottenham puolestaan putoaisi tappion myötä jo melkoisen kauas kärkikolmikosta.

Mielenkiintoinen on myös lauantain iltapeli. Maajoukkuetehtävissä loukkaantunut Steven Gerrard joutuu seuraamaan kentän laidalta miten Liverpoolin yskivä juna puskee eteenpäin, kun vierailulle Anfieldille saapuu edelleen jumbosijaa miehittävä West Ham.

Hammers tuskin ennakkoon mitään isoja pisteitä tästä pelistä budjetoi, mutta pistepussi on niin laiha, että niitä seuraavia pelejä ei joukkueella ja manageri Avram Grantilla enää montaa ole. Tulosta pitää tulla pian.

  • Valioliiga
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  2. 2

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

  5. 5

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  6. 6

    Haluatko koleaa kesää pakoon juuri nyt? Uusi matkailutrendi pitää hinnat pilvissä: ”Käsitettä äkkilähtö ei oikeasti ole”

  7. 7

    Yksin kotona -elokuvan isä on kuollut

  8. 8

    Cheek menetti etuhampaansa – edes hammaslääkäri ei kyennyt paikkaamaan ennen keikkaa: Elastinen julkaisi kuvan seuraamuksista

  9. 9

    Tappavissa olosuhteissa operoiva robotti saattoi tehdä merkittävän löydön Fukushiman kolmosreaktorista

  10. 10

    Outo haju kellarissa paljasti – rakennusmestarin virityksistä 120 000 euron jättilasku

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  2. 2

    Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

  3. 3

    Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

  4. 4

    Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

  5. 5

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  6. 6

    Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

  7. 7

    Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

  8. 8

    Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

  9. 9

    Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

  10. 10

    Roope Salminen yllätti yleisön täysin kesken keikan – upea kunnianosoitus kuolleelle laulajalle: ”Päätimme, että on pakko tehdä jotain”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

  2. 2

    Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

  7. 7

    Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

  8. 8

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  9. 9

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  10. 10

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

  2. 2

    Astrid Swanin, 35, rintasyöpä uusiutui ja levisi – sairaus on parantumaton: ”Jätän lapseni taakseni, kun hän vielä tarvitsee minua”

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Paljastukset kulissien takaa: Näin legendaariset rock-tähdet sekoilevat Suomessa – ”Ilmoitettiin, että nyt loppuu pelleily”

  5. 5

    Kohta rytisee! Ilmatieteen laitos varoittaa rankkasateista ja ukkosesta: ”Voi tulla vähän reippaammin”

  6. Näytä lisää